Logistiikka

Oululla on yli 400-vuotinen historia kansainvälisessä kaupassa ja merenkäynnissä. Logistiikan ja liikenteen sektorilla toimii useita satoja yrityksiä, jotka palvelevat pohjoisen elinkeinoelämää sekä kansainvälistä vienti- ja tuontitoimintaa.

Oulu yhdistää maitse, meritse ja rautateitse kulkevan rahdin. Erinomaiset liikenneyhteydet, kaikki kuljetusmuodot ja monipuoliset logistiikkapalvelut palvelevat koko pohjoisen Suomen ja Skandinavian teollisuutta ja yritysmaailmaa.

Lentoasemamme on Suomen toiseksi vilkkain. Oulun lentoaseman kautta kulkee vuosittain miljoona matkustajaa. Päivittäin operoidaan 15 lentoa Oulun ja Helsingin välillä. Lisäksi lennetään Luulajaan, Tromssaan ja Göteborgiin. Myös suunnitelmat Oulun ja Helsingin välisen junayhteyden nopeuttamiseksi ovat jo valmiina.

Oulun Satama on Perämeren suurin yleissatama. Sen syväväylä tullaan ruoppaamaan 12,5 metriin vuoden 2018 aikana. Lisäksi maa-aluetta laajennetaan 100 hehtaarilla ja satamaa rakennetaan uusi sisääntulotie.