Kiertotalousklusteri
Mikä on kiertotalousklusteri?
Kiertotalousklusteri edistää Oulun seudun yritysten kiertotalousliiketoimintaa. Tuemme yritysten siirtymistä yhä enemmän kiertotalouteen ja vahvistamme yritysten ja muiden toimijoiden välistä yhteistyötä kiertotalouden edistämiseksi. Toimimme yritysten avoimena ekosysteeminä edistämällä yritysten välistä yhteistyötä ja yritysten yhteyksiä julkisen sektorin ja tutkimus- ja kehittämisorganisaatioiden välille.
Kiertotalousklusteri tekee tiivistä yhteistyötä esimerkiksi Oulu Innovation Alliance OIA:n kanssa sekä monien muiden kansallisten ja kansainvälisten kiertotaloutta edistävien toimijoiden kanssa. Oulun seudun vahva ICT-sektori tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet löytää digitaalisen ratkaisun tarjoajia myös kiertotalouteen.
Etsii
Autamme kiertotalouden yrityksiä löytämään asiakkaita ja yhteistyökumppaneita. Järjestämme esittelyitä, matchmaking-tapahtumia, pitchauksia sekä delegaatio- ja messuvierailuja. Yhteistyötä teemme koti- ja ulkomaisten kehitysyhtiöiden, klustereiden ja muiden toimijoiden kanssa.
Yhdistää
Yhdistämme yrityksiä toistensa ja tutkimuslaitosten kanssa kiihdyttääksemme kiertotalouden kehittämistä ja uusia innovaatioita. Yhdistämme T&K‑aloitteita yrityksiin ja autamme tiivistämään liiketoiminnan ja tutkimuksen yhteyttä.
Jakaa tietoa ja
osaamista
Jaamme kiertotalouteen liittyvää tietoa, kuten yritysuutisia, tietoa lainsäädännön uudistuksista, rahoitusmahdollisuuksia ja mahdollisista kumppanuuksista sekä hyviä käytäntöjä. Järjestämme tapaamisia ja tapahtumia kumppaneidemme kanssa.
Tapahtumat
Menneet tapahtumat
CircuTex2 3.12.2024 | Tapahtuman materiaalit: CircuTex2
Waste management goes digital 19.11.2024 | Tapahtuman materiaalit: Autoalanliiketoiminta, Petri Ahokangas, Oulu Data Spaces, Pertti Siira, VTT, Waste management goes digital, Aila Ryhänen
Betonin kiertotalous 16.10.2024 | Tapahtuman materiaalit: Betonin kiertotalous 2 työpajat klusterit, Carbonaide — Jonne Hirvonen, Purku — Anne Tuomela, Saint Gobain — Anne Kaiser
KiertotalousAreena goes Pohjoinen Teollisuus 22.–23.5.
Biohiilipäivä 15.3. | Tapahtuman materiaalit: Kiertotalousklusterin esittely ja biohiilipäivä. Aila Ryhänen, kiertotalousklusterin vetäjä, Business Oulu | Biohiili osana kiertotaloutta. Sanna Tyni, johtava tutkija, OAMK | Helsinki käyttää biohiiltä monipuolisesti, Sari Knuuti, projektijohtaja, maisema-arkkitehti, Helsinki | Vaasassa pyöräillään pian biohiilellä. Samuli Huusko, projekti-insinööri, Vaasa | Biohiilen aika eri kohteissa Oulussa – ratkaisuja lähitulevaisuuteen. Juha Roininen, CTO, Sales and solutions, Carbon Balance & SFTech
Polar Bear goes Circular 28.2. | Tapahtuman materiaalit: SFTec Oy: Value from waste by drying side streams | Nabohage: Find a garden near you to grow in | Danyel: Profitability & carbon planning tool | Brightplus Oy: Recyclabe BrightBio® textile fabric to solve textile industry waste problem | Locat3D AS: AirBnb for 3D-printing | Hybrid Space: Safety and energy efficiency for digital world | The Warming Surfaces Company: Doing to heating what LEDs did to lighting | KiertoaSuomesta.fi: Tinder for rural side streams | Melta: Improving soil health by brewing fertilizer from food waste
Betonin kiertotalous 14.2.2024 | Tapahtuman materiaalit: Klusteri ja johdatus betonin kiertotalouteen, Elementtityöpaja-alustus ja kommentti, Uudet materiaalit alustus ja kommentti, Betonimurske alustus ja kommentti, Työpajatulokset
Kiertotalous likes digi 16.8.2023 klo 8–11 Oulussa | Tapahtuman materiaalit: Digiä kiertotalouteen yhteistyössä, Kiertotalous likes digi, Mikko Pesonen, Gofore Kiertotalous likes Digi, Simulointi stimuloi investointeja
Circular Business & Design Sprint — koulutusohjelma 13.6.2023 Oulussa | Lataa tästä tilaisuuden materiaalit
KiertotalousAreena 24.5.2023 klo 9–18 Oulussa
Kierroksia kiertotalouteen ‑haastekisa
Automotive & Circular Economy Clusters (ACE clusters) ‑hanke
Kiertotalousklusteri toimii osana Automotive & Circular Economy Clusters (ACE Clusters) ‑hanketta ajalla 1.9.2023 – 31.8.2025. Hankkeen toimintaa rahoittaa Pohjois-Pohjanmaan liitto EU:n osarahoituksella. Hankkeen tavoitteena on kehittää Kiertotalousklusteria ja Oulu Automotive Clusteria siten, että klusterien tuottama lisäarvo jäsenille kasvaa ja yritykset haluavat sitoutua toimintaan kiinteämmin. Lue lisää hankkeen tavoitteista.
Yritykset
Vaikutuksemme näkyvät koko rakentamisen elinkaarella, kaikkialla, missä asiantuntijoina toimimme. Olemme sitoutuneet tavoitteelliseen ympäristövastuullisuuden kehittämiseen. Tavoitteemme on olla hiilineutraalin yhteiskunnan eturivin rakentaja.
Olemme kansainvälinen suunnittelu- ja konsultointiyhtiö, joka vauhdittaa muutosta kohti kestävää yhteiskuntaa. Palvelumme rakennetun ympäristön, teollisuuden ja energiasektorin asiakkaille kattavat hankkeiden koko elinkaaren alun selvityksistä suunnitteluun ja toteutukseen sekä käytön ja toiminnan tukeen.
Arctic Ridesin mullistava Skick sähköpotkukelkka mahdollistaa ekologisen lähiliikkumisen keliin tai vuodenaikaan katsomatta. Kelkat valmistetaan Suomessa käyttäen mahdollisimman paljon kotimaisia materiaaleja. Skick on pitkäikäinen ja helposti huollettava avainlipputuote.
Biocluster Finland on toimijoiden yhteenliittymä, jonka ytimessä on vihreän kasvun yritys- ja innovaatiotoiminnan edistäminen. Tuemme vihreää kasvua ja edistämme vähähiilisen liiketoiminnan syntymistä ja kiertotaloutta. Biotalouden yritykset ja uusi vihreä liiketoiminta kehittyvät yhteistyössä tutkimus‑, kehittämis- ja innovaatiotoimijoiden kanssa.
Brightplus mahdollistaa kehittämällään teknologialla kiertotalousratkaisujen kuten pinnoitteiden ja muovinkorvikkeiden tuomisen nykyisten öljypohjaisten rinnalle.
Culmentor tarjoaa pitkällä kokemuksella kattavat palvelut kiertotalouden investointihankkeiden toteutukseen sekä kiertotalouteen liittyvien rahoitushakemusten valmisteluun sekä kansainvälisille EU-hankkeille että kotimaisiin rahoitusohjelmiin.
Digikierto kehittää tutkimus- ja kokemustietoon perustuvaa Danyel- ohjelmistoalustaa uusiutuvan energian ja kiertotaloustuotteiden arvoketjun simulointiin. Yhtiömme taustalla on yli 10-vuotinen kirjallisuus- ja kokemustieto biotalouden prosesseista, teknologioiden pilotoinneista ja käyttöönotettujen prosessien toimivuudesta.
Meidän tehtävämme on raivata vihreän rakentamisen polkua vähähiilisen kiertotalouden keinoin. Liikevaihdostamme n. 90 % perustuu kiertotaloudelle. Kaikki toimintamme tähtää siihen, että hylättyjä materiaaleja hyödynnetään yhä enemmän osana kestävää ja resurssiviisasta rakentamista.
Tarjoamme asiantuntija‑, näytteenotto- ja laboratoriopalveluja teollisuuteen ja julkiselle sektorille. Toimitilamme sijaitsevat Ylivieskassa ja Nivalassa. Feasib Oy on kotimainen pk-yritys
Luomme vihreään teknologiaan ja osaamiseen perustuvaa yritystoimintaa ja elinvoimaa Pohjois-Suomessa. Hankkeissa kehitämme yhteistyössä korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten kanssa vähähiilisiä ja resurssiviisaita kiertotalouden ratkaisuja kunnille, yrityksille ja yhteisöille. Meiltä yritysneuvojien apu, liiketilat ja tontit toimintaan. Iissä on ideaa!
Tarjoamamme kokonaisratkaisut soveltuvat erityisesti vaativiin kiertotalouden käyttökohteisiin ulkona. Käyttö- ja kiinnitysvalmiit anturimme kytkeytyvät suoraan Internetiin. Lialle immuuneja ja tutkaan perustuvia Aistin-pinnanmittausantureitamme käytetään mm. älykkäässä jätehuollossa ja hulevesien hallinnassa. Asiakasesi-merkkeinä Wastebook Oy ja Pipelife Oy.
Keko Geopolymeerit Oy valmistaa, tutkii ja kehittää geopolymeerituotteita kiertotalouden materiaaleista rohkealla ja ennakkoluulottomalla asenteella.
Kiertokaari on kahdeksan Pohjois-Pohjanmaan kunnan omistama kiertotalous- ja jäteyhtiö. Huolehdimme toimialueemme kuntien jätteenkäsittelystä ja lajitteluneuvonnasta sekä edistämme jätteen vähentämistä, kierrätystä ja hyötykäyttöä.
Macon on bio ja kiertotalouden asiantuntijayritys Pohjois-Suomesta. Laajan osaajaverkostomme avulla kykenemme luomaan ratkaisuja monialaisesti, kilpailukykyisesti ja ympäri Suomen. Asiakkaana yrityksesi pääsee hyödyntämään Maconin parhaat konsultit.
Manna Insect on kehittänyt tehokkaan ja liikuteltavan ratkaisun hyödyntää mustasotilaskärpäsen toukkia kierrättämään biojäte arvokkaaksi eläinrehuksi ja lannoitteeksi kaikissa sääoloissa. Ratkaisumme voidaan asentaa merikonttiin paikan päällä ympäri maailmaa. AI-pohjainen ohjelmistoratkaisu tekee jokaisesta ammattimaisen toukankasvattajan ilman aiempaa osaamista.
Optotec Group Oy on kehittää tuotteita vihreän siirtymän eturintamaan. Asiakkainamme on ympäristöteknologiayrityksiä, joille suunnittelemme kiertotalouden tuoteinnovaatioita. Autamme asiakkaitamme myös pienentämään tuotteiden ympäristökuormaa huomioimalla tuotteen ympäristövaikutukset ja elinkaariasiat tuotteiden suunnittelussa ja jatkokehittämisessä.
Ympäristöystävälliset ja kustannustehokkaat Owatec vedenkäsittely- ja lietteen kuivausratkaisut eri teollisuuden aloille. Tarjoamme asiakkaillemme teknologiat ja prosessit, joiden avulla jätevedet ja lietteet saadaan käsiteltyä kustannustehokkaasti sekä ympäristöä kunnioittaen.
Toimitamme digitaalisia ratkaisuja kiertotalousyrityksille, joiden avulla mahdollistetaan asiakkaiden sujuva asiointi kierrätyslaitoksilla, vähennetään sisäiseen hallintoon käytettyä työaikaa ja luodaan läpinäkyvyyttä materiaalivirtoihin, sekä mahdollistetaan tehokas raportointi niin liiketoiminnan omiin kuin viranomaisen tarpeisiin.
Rakeistus valmistaa tuhkasta metsälannoitteita, tuhkan ja muiden kiertotalousjakeiden rakeistuslaitoksia sekä tarjoaa näihin liittyviä asiantuntijapalveluita. Rakeistus lanseerasi loppuvuodesta 2021 hiilinielurekisteri.fi ‑palvelun, jossa kohtaavat metsänomistajilta hankitut hiilinielut sekä CO2-kompensaatioasiakkaat.
Suunnittelemme, kehitämme ja toimitamme kuivaukseen liittyviä kokonaisratkaisuja, joiden avulla jalostamme teollisuuden materiaalivirroista uusia korkeamman arvon tuotteita yhdessä asiakkaidemme kanssa. Asiakkaitamme ovat eri kokoluokan teollisuuden toimijat, jotka haluavat edistää omien materiaalivirtojensa hyötykäyttöä.
Syklo Oy tarjoaa tehokkaat kiertotalouden ratkaisut yritysten kestävän kasvun tukemiseksi. Meillä on teknologiat ja osaaminen, jotka auttavat sinua optimoimaan resurssit, käyttämään raaka-aineita taloudellisemmin ja tuottamaan puhtaampaa energiaa. Palveluitamme ovat mm. jätteiden vastaanotto‑, käsittely- ja jatkojalostuspalvelut.
Taitonetin tuotevalikoima koostuu laadukkaista käytetyistä tietokoneista, jotka ovat luotettava ja hinnalta edullisempi vaihtoehto uusille koneille. Käytetyt tietokoneet myös ovat osa kestävää kiertotaloutta, jossa toimivat laitteet pysyvät käytössä mahdollisimman pitkään ja näin säästetään arvokkaita luonnonvaroja.
The Warming Surfaces Company, TWSC, on start-up joka ottaa huomioon kiertotalousperiaatteet kaikessa toiminnassaan heti yrityksen alkuvaiheesta alkaen. Itse tuote eli paperinohut lämmityselementti sisältää vain vähän yleisiä metalleja. Materiaalit voivat olla kierrätettyjä ja edelleen kierrätettävissä.
Me Tracegrow’lla haluamme antaa maapallolle toisen mahdollisuuden. Keräämme arvokkaita raaka-aineita teollisuuden sivuvirroista ja kierrätetyistä paristoista, vähentäen kaivostoimintaa. Kiertotaloudella turvaamme ihmiskunnan ja maapallon elinvoimaisuuden.
Vaatelaastari (Fabpatch Oy) on Vuoden Vastuullisuusteko- ja Vuoden Designteko-palkinnolla vuonna 2022 palkittu luovien alojen, kiertotalouden ja tekstiilialan startup- yritys. Yrityksen oma korjausinnovaatio, Vaatelaastari FabPatch, on superhelppo, kustomoitava ja monikäytöinen tekstiilien korjaustuote.
Viskaalin tila Muhoksella on ruoan kiertotalouden edelläkävijä. Tilalla kasvatetaan lihanautaa, teurastetaan ja jatkojalostetaan tuorelihaa ja lihajalosteita. Tilan yhteyteen vuonna 2024 valmistuva biokaasulaitos tuottaa lähes 20 GWh biokaasua ja luomukelpoisia lannoitteita. Laitoksen raaka-aineena on naudanlanta, teurastamon sivuvirrat ja Kempeleen Siirtokuljetus Oy:n toimittamat lähialueiden biojätteet.
90 % jätteestä kerätään joko liian aikaisin tai liian myöhään. Se käy kalliiksi niin meille kuin ympäristölle. Tästä syystä Wastebook on kehittänyt älykkään ratkaisun, jolla optimoida jätehuolto ja tuottaa data päätöksenteon pohjaksi.
Weeefiner on teknologinen edelläkävijä, joka tarjoaa ratkaisuja vedenkäsittelyn ja raaka-aineiden kierrätyksen haasteisiin. Vallankumouksellinen 4D Sieppari ‑teknologiamme talteenottaa tehokkaasti teollisuuden ja yhteiskunnan jätevesissä olevat metalli- ja ravinnepartikkelit uusiokäyttöä ja kierrätystä varten, tavoitteenamme muuttaa prosessi- ja jätevirrat arvokkaiksi raaka-ainelähteiksi.
ODI • Circular Energyn missiona on edistää kiertoenergiaratkaisuja innovaation, kestävän kehityksen ja sosiaalisen vastuun kautta. Bio Transformersin avulla pyrimme olemaan liikkeellepaneva voima kohti puhdasta ja uusiutuvaa energiataloutta. Laite muuntaa biojätteen arvokkaaksi biokaasuksi, sähköksi ja lannoitteiksi. Tulevaisuudessa energiantuotanto ei ole pelkästään kestävää, vaan myös hyödyllistä ympäristölle ja yhteiskunnalle.
Siirry CODI • Circular Energy sivuille
Suomen johtavana ympäristö- ja teollisuuslaboratorioiden verkostona tarjoamme maan laajimmat analyysipalvelut. Rakennamme kanssasi elinvoimaista yhteiskuntaa, jossa sekä ihminen että ympäristö voivat tutkitusti hyvin. Apunasi on yli 600 osaajaa ympäri Suomea sekä maailmanlaajuinen laboratorioverkosto, joiden avulla vastaamme analyysi- ja testaustarpeisiin. Tarjoamme analyysipalvelut sivuvirtojen ja jätteen hyödyntämistä varten eri teollisuuden aloille.
Carbon Wise on hiiliviisauden asiantuntija ja tarjoaa palveluita kaikissa ilmastovaikutuksiin liittyvissä asioissa. Toteutamme asiakaslähtöisesti erilaiset hiilijalanjäljen, hiilikädenjäljen ja päästövähennyspotentiaalin laskelmat. Lisäksi tarjoamme koulutuksia ja ryhmätyöpajoja, autamme suunnittelemaan hiilijalanjäljen pienentämistoimia sekä etsimään sopivia kompensaatiomenetelmiä. Avullamme voit aloittaa matkan kohti hiilineutraalia toimintaa.
Filtrabit on ympäristön hyväksi toimiva yritys, joka ajattelee asiakkaan parasta ja tarjoaa helposti toteutettavia ratkaisuja teollisuuteen. Tuotteemme mahdollistavat teollisen pölynpoiston päivitykset eri sovelluksissa nykypäivän korkeita vaatimuksia vastaavaksi olemassa oleviin vanhoihin järjestelmiin. Järjestelmämme hyödyntää tehokasta Oulussa kehitettyä uutta virtausdynamiikkaan perustuvaa mekaanista erotusmenetelmää. Filtrabitin kehittämä pölynpoiston uusi konttiteknologia mahdollistaa pölynpoiston tarjoamisen helposti myös palveluna.
Olemme luovien ihmisten suunnittelutoimisto. Keskitymme vahvasti kestävään kehitykseen ja olemme vastuullinen ja luotettava kumppani niin isoissa kuin pienissäkin hankkeissa, luoden kaunista, laadukasta sekä kestävää elinympäristöä nykyisille ja tuleville sukupolville.
Me kehitämme jatkuvasti tehokkaampia ja ekologisempia tapoja käsitellä romua. Pyrimme kierrättämään kaiken meille tulevan aineksen hyötykäyttöön: metalliraaka-aineeksi teollisuuteen, maa-ainekseksi tai lämpöenergiaksi. Tavoitteemme on saavuttaa korkein mahdollinen metallien talteenottoaste, koska siten saamme maailman riittämään. Kajaanin Romu on metallia sisältävien romuesineiden ja ‑rakenteiden kierrätyskumppani tuottajayhteisöille, kunnille, jäteyhtiöille, teollisuusyrityksille ja purkuliikkeille.
Siirry Kajaanin Romun sivuille.
SmartKitchenin digitaaliset ratkaisut auttavat asiakkaitamme parantamaan ruokaturvallisuutta, vähentämään ruokahävikkiä ja pienentämään ympäristöjalanjälkeä. HävikkiValvoja automaattisella hävikkivaa’alla on digitaalinen työkalu ruokahävikin vähentämiseen. Se täyttää myös jätelakien vaatimukset hävikin kirjaamisesta. Ratkaistaan yhdessä globaaleja kestävän kehityksen haasteita.
Siirry SmartKitchenin sivuille.
TELEMAN Service Oy on elektroniikan ja tietotekniikan moniosaaja. Korjaamme, huollamme, asennamme ja autamme, olipa kyseessä puhelin, tabletti, tietokone, tulostin, kopiokone yms.
Meille voit tuoda vanhan käyttämättömäksi jääneen tai rikkoutuneen laitteen korjattavaksi, tai jättää kierrätykseen, jolloin laitteen tiedot hävitetään tietoturvallisesti ja käyttökelpoiset osat kierrätetään. Mahdollisuuksien mukaan kunnostamme rikkinäisistä laitteista käyttökelpoisia tuotteita vielä pitkiksi ajoiksi eteenpäin.
Carbonaide kaupallistaa Teknologian tutkimuskeskus VTT:llä kehitettyä teknologiaa, jolla hiilidioksidia voi hyödyntää ja varastoida betonin valmistusprosessissa. Teknologia tarjoaa kustannustehokkaan vaihtoehdon betoniteollisuudelle sementin säästöön sekä uusien vähähiilisten sideaineiden käyttöön.
Muut yhteistyökumppanit
Oulun innovaatioallianssi on Oulun alueen merkittävien tutkimus‑, kehitys- ja innovaatiotoimijoiden strateginen yhteenliittymä, joka vahvistaa alueen innovaatiokyvykkyyttä ja Pohjois-Suomen globaalia kilpailukykyä. OIA-kumppaneita ovat Oulun kaupunki, Luonnonvarakeskus (Luke), Oulun ammattikorkeakoulu (Oamk), Koulutuskuntayhtymä OSAO, Oulun yliopisto, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde, Technopolis sekä Teknologian tutkimuskeskus VTT.
Siirry OIA:n sivuille
Kokeilualustat
Kokeilualustat tarjoavat monenlaisia kokeilumahdollisuuksia myös kiertotalouden yrityksille kokeiluita varten suunnitelluissa ympäristöissä.
Julkaisut
Blogit
Vapauttavatko digitaaliset ratkaisut kiertotalouden nukkuvan pääoman?
Kierroksia kiertotalouteen ‑pilotit 2023
Kiertotalous Oulun uuden sairaalan rakentamisessa
Kierroksia kiertotalouteen ‑haastekilpailu
Kiertotalouden liiketoimintamallit tuovat tulosta yrityksille
Yhteystiedot
Aila Ryhänen
Kiertotalousasiantuntija, cluster lead,
ACE Clusters-hanke
aila.ryhanen@businessoulu.com
040 514 4013
Janne Hietaniemi
Asiakkuuspäällikkö, teollisuus ja cleantech
janne.hietaniemi@businessoulu.com
040 649 1211
Päivi Lehto
Koordinaattori, teollisuus ja cleantech
paivi.lehto@businessoulu.com
040 759 5093