“Halusin tes­ta­ta itseä­ni” – bangla­des­hi­lai­nen insi­nöö­ri löy­si Oulus­ta uuden alun ja kodin

Fate­ma Jan­nat mat­kus­ti 6 000 kilo­met­riä Ouluun etsiäk­seen uusia haas­tei­ta – ja löy­si kodin, jos­sa tasa-arvo ja ute­liai­suus tar­jo­si­vat täy­del­li­sen alun uuteen elä­mään.

“Nime­ni on Fate­ma Jan­nat, mut­ta mel­kein kaik­ki kut­su­vat minua Mow’ksi. Ben­ga­lik­si Mow tar­koit­taa huna­jaa. Haluan aja­tel­la, että kan­nan tuo­ta makeut­ta muka­na­ni kaik­kial­le min­ne menen.

Olen kotoi­sin Bangla­des­his­ta, maas­ta, joka on täyn­nä väre­jä, ääniä ja lopu­ton­ta ener­gi­aa. Ennen Suo­meen muut­toa­ni työs­ken­te­lin noin yksi­tois­ta vuot­ta suu­ris­sa, tek­no­lo­gia­ve­toi­sis­sa orga­ni­saa­tiois­sa, kuten Sam­sung Mobi­les­sa, Tele­nor Norways­sa ja Veon Net­her­land­sis­sa.

Ura­ni kul­ki tek­no­lo­gian, lii­ke­toi­min­ta­stra­te­gian, kou­lut­ta­mi­sen, brän­däyk­sen ja mark­ki­noin­nin paris­sa. Olin muka­vuusa­lu­eel­la­ni. Mut­ta kai­pa­sin uusia haas­tei­ta.

Nel­jä vuot­ta sit­ten pak­ka­sin elä­mä­ni mat­ka­lauk­kui­hin ja mat­kus­tin 6 000 kilo­met­riä poh­joi­seen – Bangla­des­hin värik­kääs­tä kaa­ok­ses­ta Oulun rau­hal­li­seen, lumi­seen hil­jai­suu­teen. Ja mikä mat­ka se on ollut­kaan tähän päi­vään saak­ka.

Mik­si valit­sin Oulun?

Kun sain kuusi sti­pen­diä suo­ma­lai­sis­ta yli­opis­tois­ta – mukaan lukien Tam­pe­reen yli­opis­to, Jyväs­ky­län yli­opis­to, Vaa­san yli­opis­to ja Oulun yli­opis­to – moni olet­ti, että valit­si­sin suu­rem­man tai tun­ne­tum­man kau­pun­gin. Mut­ta minä valit­sin Oulun.

Mik­si? Kos­ka Oulu tun­ne­taan yhte­nä Euroo­pan tek­no­lo­gia­kes­kuk­sis­ta, vah­van tut­ki­musin­fra­struk­tuu­rin­sa ja tie­to­lii­ken­nea­lan ansios­ta. Sain sekä Oulun yli­opis­ton sti­pen­din että Nokian sti­pen­din elekt­ro­nii­kan mais­te­rio­pin­toi­hi­ni, jois­sa eri­kois­tuin elekt­ro­niik­ka­suun­nit­te­luun ja mik­roe­lekt­ro­niik­kaan. Insi­nöö­ril­le Oulu tun­tui ole­van täyn­nä mah­dol­li­suuk­sia.

Rehel­li­ses­ti sanot­tu­na tun­tui kuin moni yrit­ti estää minua tule­mas­ta tän­ne ja kuu­lin muun muas­sa seu­raa­via kom­ment­te­ja:

“Siel­lä on lii­an kyl­mää ja pime­ää.”
“Se on lii­an pie­ni.”
“Siel­lä ei ole mitään.”

Mut­ta uskon yhteen asi­aan: jos paik­ka pelot­taa kaik­kia mui­ta, ehkä kas­vu odot­taa­kin siel­lä. Pelon sijaan tun­sin ute­liai­suut­ta. Halusin tes­ta­ta itseä­ni. Halusin kokea poh­joi­sen tun­nel­man omin sil­min.

Heti saa­vut­tua­ni tapah­tui jotain odot­ta­ma­ton­ta: rakas­tuin.

Tul­les­sa­ni Ouluun olin varau­tu­nut sel­viy­ty­mis­moo­diin, mut­ta löy­sin­kin tääl­tä rau­han. Ilma oli puh­das­ta, kuin tai­vas oli­si pes­ty. Kadut oli­vat hil­jai­sia. Lumi tun­tui runol­li­sel­ta ja tur­val­li­sel­ta.

Suu­rim­man yllä­tyk­set tuot­ti­vat pai­kal­li­set ihmi­set.

Olin kuul­lut ste­reo­ty­pioi­ta suo­ma­lai­sis­ta: he eivät puhu, ovat etäi­siä ja var­je­le­vat hen­ki­lö­koh­tais­ta tilaan­sa lii­kaa. Koke­muk­se­ni oli täy­sin päin­vas­tai­nen.

Kyl­lä, suo­ma­lai­set kun­nioit­ta­vat rajo­jaan ja arvos­ta­vat hil­jai­suut­ta. Mut­ta nii­den alla on läm­pöä, rehel­li­syyt­tä ja syvää lojaa­liut­ta. Kun lähes­tyt hei­tä aidos­ti, he avaa­vat sydä­men­sä.

Suo­ma­lai­set eivät ole äänek­käi­tä. He eivät puhu tur­haan. Mut­ta kun he puhu­vat, he todel­la tar­koit­ta­vat sitä. He eivät ehkä hymyi­le tun­te­mat­to­mil­le jat­ku­vas­ti, mut­ta jos tar­vit­set apua, he ilmes­ty­vät pai­kal­le heti.

Kau­pun­ki, joka luot­taa ihmi­siin­sä

Yksi ensim­mäi­sis­tä asiois­ta, joka häm­mäs­tyt­ti minua, oli itse­näi­syys.

Tapa­sin iäk­käi­tä ihmi­siä, jot­ka elä­vät oma­toi­mi­ses­ti: he hoi­ta­vat ostok­sen­sa, liik­ku­vat ja urhei­le­vat. Näin, kuin­ka kau­pun­ki on suun­ni­tel­tu esteet­tö­mäk­si ja kuin­ka ihmi­sil­lä on mah­dol­li­suus elää oman­nä­köis­tä elä­mää.

Kool­taan Oulu ei ehkä ole val­ta­va, mut­ta kult­tuu­ri­ses­ti tämä on elä­vä kau­pun­ki. Kon­sert­te­ja, mes­su­ja, har­ras­tus­kurs­se­ja, tai­de­ta­pah­tu­mia – jotain on aina meneil­lään, ja moni tapah­tu­ma on mak­su­ton. Oulu ei ole myös­kään met­ro­po­li, mut­ta se on upean moni­muo­toi­nen.

Kes­kus­tas­sa ja yli­opis­tol­la kuu­let minuu­tis­sa usei­ta kie­liä. Näet ihmi­siä Afri­kas­ta, Aasias­ta, Euroo­pas­ta, Ame­ri­kas­ta – kaik­ki rin­nak­kain ja rau­has­sa.

Tääl­lä ei tuo­mi­ta äänek­kääs­ti. Ei ole väliä, miten pukeu­dut, mihin uskot tai ketä rakas­tat. Tääl­lä on tilaa, sosi­aa­li­ses­ti ja fyy­si­ses­ti.

Itse­ni uudel­leen löy­tä­mi­nen

Oulun yli­opis­tos­sa syven­sin osaa­mis­ta­ni elekt­ro­nii­kas­sa ja mik­roe­lekt­ro­nii­kas­sa. Toi­min tut­ki­musas­sis­tent­ti­na ja tut­kin muun muas­sa nano­tek­no­lo­gi­aa, litiu­mio­niak­ku­ja ja mik­roe­lekt­ro­niik­kaa.

Työs­ken­te­lin myös iLOQ Oy:n tuo­te­ke­hi­ty­syk­si­kös­sä. Siel­lä koin yhden suo­ma­lai­sen työ­kult­tuu­rin kau­neim­mis­ta piir­teis­tä: tasa-arvon ja luot­ta­muk­sen.

Esi­hen­ki­lö­ni oli nai­nen – hel­pos­ti lähes­tyt­tä­vä, läm­min ja tukea anta­va. Hän saat­toi vain ilmes­tyä työ­pis­teel­le­ni ja sanoa:

“Läh­de­tään kah­vil­le.” Jut­te­lim­me elä­mäs­tä, per­hees­tä ja har­ras­tuk­sis­ta, emme vain työs­tä ja dead­li­neis­ta.

Erää­nä päi­vä­nä esi­hen­ki­lö­ni jär­jes­ti tii­mi­sau­nan toi­mis­to­ra­ken­nuk­seen. Se oli ensim­mäi­nen sau­na­ko­ke­muk­se­ni Suo­mes­sa, nais­puo­li­sen esi­hen­ki­lön ja tii­min kans­sa. Se tun­tui sym­bo­li­sel­ta: olin astu­nut sisään suo­ma­lai­seen kult­tuu­riin.

Ajat­te­lin sil­loin: vain Suo­mes­sa esi­hen­ki­lö voi puhua aamul­la puo­li­joh­de­haas­teis­ta ja kut­sua sinut ilta­päi­väl­lä sau­naan.
Olen työs­ken­nel­lyt Oulus­sa nel­jäs­sä eri roo­lis­sa, ja jokai­ses­sa työ–elämä‑tasapaino ei ole ollut vain sana – se on ollut käy­tän­töä.

• Voit kut­sua esi­hen­ki­löä­si etu­ni­mel­lä.
• Saat läh­teä töis­tä ajois­sa.
• Sinua roh­kais­taan kas­vuun, ei bur­nou­tiin.

Täl­lä het­kel­lä työs­ken­te­len Inter­na­tio­nal House Oulus­sa. Minul­la on kak­si esi­hen­ki­löä, ja molem­mat koh­te­le­vat minua kun­nioi­tuk­sel­la ja välit­tä­vät tar­peis­ta­ni aidos­ti. Työ­elä­mä on tääl­lä yhteis­työ­tä, ei käs­kyt­tä­mis­tä.

Opis­ke­len par­hail­laan ahke­ras­ti suo­mea. Rakas­tan sitä, että ope­tus on koko­nais­val­tais­ta: emme vain opis­ke­le kie­liop­pia, vaan puhum­me ruo­as­ta, urhei­lus­ta, ter­vey­des­tä ja arjes­ta. Pelaam­me pele­jä, nau­ram­me ja jos­kus käym­me kon­ser­teis­sa tai urhei­lu­ta­pah­tu­mis­sa. Oppi­mi­nen tun­tuu lap­sen­omai­sen ute­li­aal­ta ja iloi­sel­ta.

Sain toi­mia myös kak­si vuot­ta Oulun yli­opis­ton lähet­ti­lää­nä ja ker­toa Oulus­ta maa­il­mal­le. Se tun­tui mer­ki­tyk­sel­li­sel­tä: en vain opis­kel­lut tääl­lä, vaan olin osa tari­naa.

Insi­nöö­ri­nä ja luo­va­na ihmi­se­nä näen tule­vai­suu­te­ni tek­no­lo­gian, tut­ki­muk­sen, vies­tin­nän ja kult­tuu­ri­sen sil­lan­ra­ken­ta­mi­sen ris­teys­koh­das­sa.

Haluan ins­pi­roi­da mui­ta kan­sain­vä­li­siä osaa­jia, eri­tyi­ses­ti nai­sia, teke­mään roh­kei­ta valin­to­ja.

Vapaus ja kes­kiyön met­sät

Yksi suu­rim­mis­ta lah­jois­ta, jon­ka Oulu antoi minul­le, oli tur­val­li­suus. Nai­se­na voin kävel­lä yksin yöl­lä. Voin ajaa met­sään kes­kiyöl­lä kat­se­le­maan täh­tiä.

Voin myös kul­kea pimei­tä­kin tei­tä ilman pel­koa.

Tääl­lä sään­nöt ovat sel­kei­tä, lap­set liik­ku­vat tur­val­li­ses­ti ja ruuh­kia ei ole.

Luu­lin ole­va­ni enem­män kau­pun­ki­lai­nen – kun­nes Oulu muut­ti mie­le­ni. Tääl­lä luon­to ei ole eril­li­nen, vaan osa arkea. Met­sät, meri, polut ja pyö­rä­rei­tit ovat aina lähel­lä.

Yksi suo­sik­ki­muis­tois­ta­ni on yksin­ker­tai­nen eli autol­la aja­mi­nen. Rakas­tan ajaa lumi­sil­la teil­lä musii­kin soi­des­sa hil­jaa, hori­sont­ti avoin­na.

Mitä Oulu antoi minul­le?

• Roh­keut­ta astua pois muka­vuusa­lu­eel­ta.
• Tur­val­li­suut­ta.
• Työ­elä­män, jos­sa luot­ta­mus kor­vaa pelon.
• Hil­jai­suu­den arvos­tuk­sen.
• Tilaa kas­vaa.
• Ouluun muut­to­ni oli roh­kea pää­tös. Ja sii­tä tuli yksi elä­mä­ni kau­neim­mis­ta luvuis­ta.
• Oulu opet­ti minul­le sin­nik­kyyt­tä, kär­si­väl­li­syyt­tä ja tasa­pai­non mer­ki­tys­tä.

Mitä Oulu voi opet­taa sinul­le?

Jos har­kit­set muut­toa Ouluun, tule avoi­min mie­lin. Tal­vi on kyl­mä ja kau­pun­ki ei ole suu­ri – mut­ta vas­ti­neek­si saat elä­män­laa­tua, tur­val­li­suut­ta ja tilaa olla oma itse­si.

Jos­kus, kun ajan hil­jai­sil­la poh­joi­sen teil­lä, hymyi­len ja ajat­te­len:
Ehkä huna­ja kuu­luu poh­joi­seen.
Ja ehkä koti­ni on Oulu.”

Sinua saat­taa kiin­nos­taa myös