Viet­na­mis­ta Ouluun: Vivin mat­ka it-alan opis­ke­li­jak­si

Vy “Vivi” Ngu­yen saa­pui Viet­na­min vili­näs­tä rau­hal­li­seen Ouluun, jos­sa opis­ke­li­jae­lä­mä tun­tuu aidos­ti muka­val­ta. Hän opis­ke­lee yli­opis­tol­la ja vapaa-ajal­laan hän ehtii teke­mään vaik­ka mitä – kuten pyö­räil­lä, tans­sia ja luo­da uusia ver­kos­to­ja.

“Voit kut­sua minua Vivik­si. Se nimi ei löy­dy pas­sis­ta­ni, mut­ta se toi­mii par­hai­ten.” Näin Vy Ngu­yen esit­te­lee yleen­sä itsen­sä uudel­le tut­ta­vuu­del­le Suo­mes­sa.

Hän selit­tää, että suo­ma­lai­nen ään­tä­mi­nen yleen­sä tai­vut­taa hänen oikean nimen­sä Vyn taval­la, jota lähei­set eivät tun­nis­tai­si. Joten hän on otta­nut käyt­töön kut­su­ma­ni­mek­seen Vivin.

Vivi on kotoi­sin Viet­na­mis­ta ja asu­nut Oulus­sa nyt noin kol­me vuot­ta. Hän opis­ke­lee par­hail­laan tie­to­jen­kä­sit­te­ly­tie­det­tä Oulun yli­opis­tos­sa. Hänen päi­vän­sä kulu­vat muun muas­sa koo­daa­mi­sen, kah­vit­te­lun, pyö­räi­lyn ja ins­pi­roi­vien kes­kus­te­lu­jen paris­sa.

– Tulen alun perin pai­kas­ta, jos­sa elä­mä on ääne­käs­tä ja vil­kas­ta. Oulu tun­tui alus­ta asti täy­sin päin­vas­tai­sel­ta. Vähem­män ihmi­siä, enem­män rau­haa ja hil­jai­suut­ta, Vivi sanoo ja jat­kaa:

– Tääl­lä näet samat kas­vot kau­pas­sa, pyö­rä­tiel­lä, kou­lun käy­tä­väl­lä. Nyök­käät ja hymyi­let – ja jos­kus se muut­tuu kes­kus­te­luk­si. Et kos­kaan tun­ne itseä­si näky­mät­tö­mäk­si.

Ensim­mäi­sen ker­ran hän kuu­li Oulus­ta You­Tu­be-videos­sa, jos­sa ver­rat­tiin Suo­men ja Kana­dan tal­vi­pyö­räi­lyä.

– Point­ti­na ei ollut sit­keys eikä tal­ves­ta sel­viy­ty­mi­nen, vaan oikea suun­nit­te­lu. Sel­keät pyö­rä­kais­tat, jär­ke­vä valais­tus ja lumen auraa­mi­nen pois oikeis­ta pai­kois­ta, Vivi lis­taa.

Luot­ta­mus ennen kaik­kea

Vivin ensim­mäi­set vii­kot Oulus­sa tun­tui­vat epä­to­del­li­sil­ta.

– Kaik­ki näyt­ti kuin käsin piir­re­tyl­tä ja huo­lel­la teh­dyl­tä. Mai­se­mat muis­tut­ti­vat van­ho­ja piir­ret­ty­jä, joi­ta kat­soin lap­se­na.

Elä­mä kul­kee tääl­lä tar­koi­tuk­sel­la hitaas­ti, hän mai­nit­see.

– Oulu tun­tuu pai­kal­ta, jos­sa arki on suun­ni­tel­tu elet­tä­väk­si rau­hal­li­sel­la ryt­mil­lä – ei kii­reel­lä läpi kul­jet­ta­vak­si.

Eni­ten hän yllät­tyi sii­tä, kuin­ka pal­jon luot­ta­mus­ta suo­ma­lai­ses­ta yhteis­kun­nas­ta löy­tyy. Tava­rat voi jät­tää jopa ilman val­von­taa, tai aina­kaan sii­tä ei aiheu­du suur­ta hait­taa, jos niin käy vahin­gos­sa, hän sanoo.

– Ker­ran olin niin väsy­nyt, että unoh­din puhe­li­me­ni lin­ja-autoon. Menin kotiin ja itkin. Ystä­vä­ni neu­voi otta­maan yhteyt­tä bus­si­toi­mis­toon. Seu­raa­va­na aamu­na sain puhe­li­me­ni takai­sin.

Opis­ke­li­joi­den kau­pun­ki

Oulu tar­jo­aa opis­ke­li­joil­le täy­del­li­sen elä­män, Vivi heh­kut­taa. Kaik­ki tääl­lä on saa­vu­tet­ta­vis­sa jalan tai pyö­räl­lä. Asun­to­jen vuo­krat eivät tuhoa pank­ki­ti­liä. Met­sät hal­ko­vat rau­hal­li­sia asui­na­luei­ta.

Kesäl­lä ja syk­syl­lä hän poi­mii mar­jo­ja met­säs­tä luen­to­jen jäl­keen. Tal­vel­la maa­il­ma muut­tuu val­koi­sek­si ja sini­sek­si.

– Tulen Kaak­kois-Aasias­ta, jos­sa sää ei juu­ri muu­tu. Tääl­lä tun­tuu kuin astui­si uuteen eko­sys­tee­miin muu­ta­man kuu­kau­den välein. Vuo­de­na­jat teke­vät ajan näky­väk­si.

Opis­ke­li­jae­lä­mää hän kuvai­lee jous­ta­vak­si. Hän voi työs­ken­nel­lä, opis­kel­la, liik­kua, käy­dä tans­si­tun­neil­la… ja sil­ti jak­saa hyvin kai­ken kes­kel­lä.

”Tun­tuu kuin astui­si uuteen eko­sys­tee­miin parin kuu­kau­den välein.”

– Olin ennen vähän naii­vi, nyt olen jämä­käm­pi ja vähem­män hukas­sa.

Paras muis­to on Teek­karwap­pu kas­tei­neen ensim­mäi­sen opis­ke­lu­vuo­den lopus­sa.

– Tun­sin kii­tol­li­suut­ta, kun sei­soin kas­teen jäl­keen kyl­mäs­sä väsy­nee­nä ja nii­den ihmis­ten ympä­röi­mä­nä, jois­ta oli tul­lut kuin uusi per­hee­ni.

Paik­ka, jos­sa ideat lisään­ty­vät

Ver­kos­to­jen raken­ta­mi­nen Oulus­sa tapah­tuu mel­kein vahin­gos­sa, Vivi poh­tii. Ihmi­set ovat hänen mukaan­sa todel­la hel­pos­ti lähes­tyt­tä­viä.

– Olen lähet­tä­nyt säh­kö­pos­til­la outo­ja ideoi­ta tun­te­mat­to­mil­le ja saa­nut hyviä vas­tauk­sia. Lii­kun­ta­har­ras­tuk­set aut­ta­vat. Vapaa­eh­tois­työ on mel­kein lii­an help­poa – ker­ran pai­kal­le ilmes­ty­mi­nen riit­tää.

Näin ideat­kin syn­ty­vät ja kehit­ty­vät. Vii­mei­sim­mäs­sä Tech Hack ‑tapah­tu­mas­sa Oulun yli­opis­tos­sa Vivi kehit­ti tii­mi­ka­ve­rin­sa kans­sa digi­taa­li­sen lukon, joka hel­pot­taa sitä ärsyt­tä­vää het­keä, kun jou­tuu sei­so­maan vaik­ka­pa pak­ka­ses­sa avai­mia etsien.

– Käve­let ovel­le, teet puhe­li­men vaa­ti­man liik­keen, ja pää­set sisään. Ei avain­ten kai­ve­lua, ei stres­siä ja vähem­män arjen pie­niä pul­mia.

Tule­vai­suu­des­sa Vivi halu­aa jat­kaa elä­mis­tä Oulus­sa.

– Näen itse­ni työs­ken­te­le­mäs­sä tek­no­lo­gia­tut­ki­muk­sen paris­sa yli­opis­tol­la, raken­ta­mas­sa elä­mää tääl­lä hitaas­ti. Oulus­sa ei tar­vit­se kii­reh­tiä. Tämä kau­pun­ki antaa tilaa kas­vaa omas­sa tah­dis­sa.

Teks­ti: Anna­kai­sa Vää­rä­nie­mi

Sinua saat­taa kiin­nos­taa myös nämä artik­ke­lit