”Oulu on anta­nut minul­le uuden näkö­kul­man elä­mään” – Cel­sa löy­si Suo­mes­ta toi­sen kodin

Kun Cel­sa Cubar muut­ti Filip­pii­neil­tä Ouluun jou­lu­kuus­sa 2025, lähes kaik­ki hänen ympä­ril­lään muut­tui: ilmas­to, kie­li ja työ­kult­tuu­ri. Nyt, lähes vuo­si myö­hem­min, Cel­san sil­mät lois­ta­vat hänen puhues­saan kau­pun­gis­ta, jos­ta on tul­lut hänel­le toi­nen koti.

Cel­sa Cubar, 39, on kotoi­sin Min­da­naos­ta Filip­pii­neil­tä. Hän on kuu­des­ta tyt­tä­res­tä van­hin ja vii­den lap­sen äiti. Ennen muut­to­aan Suo­meen hän viet­ti lähes koko elä­män­sä samas­sa tii­viis­sä yhtei­sös­sä per­heen­sä ympä­röi­mä­nä.
Per­heen jät­tä­mi­nen taak­se oli yksi hänen elä­män­sä suu­rim­mis­ta pää­tök­sis­tä.

Filip­pii­neil­lä Cel­sa työs­ken­te­li lää­kin­näl­lis­ten lait­tei­den myyn­nin paris­sa. Työs­sään hän tapa­si lää­kä­rei­tä ja mui­ta ter­vey­den­huol­lon ammat­ti­lai­sia sekä myi lää­kin­näl­li­siä lait­tei­ta. Lopul­ta hän päät­ti, että oli muu­tok­sen aika: hän haki ohjel­maan, jon­ka kaut­ta hänel­lä oli­si mah­dol­li­suus pääs­tä töi­hin Suo­meen.

Suo­men kie­len opis­ke­lun hän aloit­ti hel­mi­kuus­sa 2024, kau­an ennen kuin tie­si, min­ne päin Suo­mea lopul­ta pää­tyi­si.

– Mie­le­ni ja sydä­me­ni sanoi­vat, että nyt on oikea aika. Mut­ta ennen kuin voi tavoi­tel­la unel­mi­aan, nii­den eteen täy­tyy teh­dä kovas­ti töi­tä. Minul­le suo­men kie­li oli avain muu­tok­seen.

”Jon­na oli lem­pio­pet­ta­ja­ni”

Jo ennen kuin Cel­sa tie­si, mis­sä päin Suo­mea hän tuli­si asu­maan, hänel­lä oli eri­tyi­nen yhteys Ouluun.

Opis­kel­les­saan suo­mea ver­kos­sa Filip­pii­neil­lä yksi hänen suo­sik­kio­pet­ta­jis­taan oli oulu­lai­nen Jon­na Kurt­ti. Cel­sa piti hänen tun­neis­taan niin pal­jon, että näh­des­sään Jon­nan nimen luku­jär­jes­tyk­ses­sä hän valit­si aina tämän tun­nit.

Cel­sa muis­taa kysy­neen­sä Jon­nal­ta, voi­si­ko tul­la jos­kus tapaa­maan tätä, jos pää­tyi­si asu­maan Hel­sin­kiin. Jon­na selit­ti, että Oulu sijait­see mel­ko kau­ka­na pää­kau­pun­gis­ta.

Cel­sa ei sil­loin vie­lä tien­nyt, että hän itse pää­tyi­si juu­ri Ouluun.

Nyt ympy­rä on sul­keu­tu­nut. Cel­sa ja Jon­na tapaa­vat sään­nöl­li­ses­ti, täl­lä ker­taa ilman ruu­tua välis­sään.

– Näem­me usein ja käym­me yhdes­sä kah­vil­la. On usko­ma­ton­ta, että Jon­na oli suo­men kie­li opet­ta­ja­ni ja nyt olem­me molem­mat tääl­lä Oulus­sa. En oli­si kos­kaan kuvi­tel­lut, että Oulus­ta tuli­si toi­nen koti­ni.

”Täs­tä olin unel­moi­nut”

Lähes kah­den vuo­den suo­men opis­ke­lun ja työ­pai­kan odot­ta­mi­sen jäl­keen Cel­sa sai vih­doin uuti­sen, jota oli toi­vo­nut. Hän muut­tai­si Suo­meen yhdes­sä mui­den filip­pii­ni­läis­ten hoi­toa­lan ammat­ti­lais­ten kans­sa.

Kun hän saa­pui Suo­meen mar­ras­kuus­sa 2025, yksi ensim­mäi­sis­tä yllä­tyk­sis­tä oli jotain hyvin yksin­ker­tais­ta: ilma.

– Heti kun astuin ulos len­to­ken­täl­tä, huo­ma­sin, kuin­ka puh­das­ta ilma oli. Ajat­te­lin, että täs­tä olin unel­moi­nut. Rakas­tuin tähän paik­kaan heti.

Myös lumi oli täy­sin uusi koke­mus. Cel­sa kuvai­lee, että kun tulee pai­kas­ta, jos­sa jo 25–26 asteen läm­pö­ti­la voi tun­tua vii­leäl­tä, Suo­men tal­vi vaa­ti totut­te­lua.

Cel­saa häm­mäs­tyt­ti se, kuin­ka nor­maa­lis­ti ihmi­set elä­vät arke­aan kyl­myy­des­tä ja pimey­des­tä huo­li­mat­ta.

”Työ­ka­ve­ri­ni ovat ymmär­tä­väi­siä”

Suo­men opis­ke­le­mi­nen Filip­pii­neil­lä oli ollut haas­ta­vaa. Oulus­sa Cel­sa huo­ma­si nopeas­ti, että kie­len opis­ke­le­mi­nen oppi­tun­neil­la ja sil­lä elä­mi­nen ovat kak­si aivan eri asi­aa.

– Suo­men opis­ke­le­mi­nen ver­kos­sa ja sen käyt­tä­mi­nen oikei­den ihmis­ten kans­sa ovat täy­sin eri asioi­ta. Kun saa­vuin tän­ne, tajusin, että ihmi­set puhu­vat todel­la nopeas­ti. Työ­ka­ve­ri­ni ovat kui­ten­kin hyvin ymmär­tä­väi­siä. He puhu­vat hitaam­min, aut­ta­vat minua ja anta­vat minun oppia omaan tah­tii­ni.

Nyky­ään suo­mi on Cel­san työ- ja opis­ke­lu­kie­li. Hän työs­ken­te­lee ikäih­mis­ten paris­sa Espe­ri Ame­lia ‑hoi­va­ko­dis­sa ja jat­kaa samal­la lähi­hoi­ta­jao­pin­to­jaan työn ohes­sa. Lisäk­si hän sovit­taa kie­lio­pin­not kii­rei­seen arkeen­sa ja osal­lis­tuu suo­men tun­neil­le Oulus­sa.

Työn, lähi­hoi­ta­jao­pin­to­jen, suo­men kie­len opis­ke­lun ja muun elä­män yhteen­so­vit­ta­mi­nen voi välil­lä olla vaa­ti­vaa, mut­ta Cel­sa halu­aa jat­kaa oppi­mis­ta ja raken­taa tule­vai­suut­taan Suo­mes­sa.

Hän ker­too leveäs­ti hymyil­len ja käsil­lään eleh­tien työ­pai­kal­la käyt­tä­mäs­tään suo­men kie­les­tä. Jos oikei­ta sano­ja ei löy­dy, kehon­kie­li tulee apuun. Tär­kein­tä hänen mukaan­sa on uskal­taa puhua, teh­dä vir­hei­tä ja pyy­tää apua.
Vähi­tel­len suo­men kie­les­tä on tul­lut yhä auto­maat­ti­sem­paa.

– Jos­kus joku puhuu minul­le englan­tia ja huo­maan vas­ta jäl­ki­kä­teen vas­tan­nee­ni suo­mek­si. Kun kiel­tä kuu­lee joka päi­vä, mie­li sopeu­tuu nopeas­ti.

”Nyt voin naut­tia vapaa­päi­vis­tä­ni”

Myös suo­ma­lai­nen työ­elä­mä on ollut Cel­sal­le suu­ri muu­tos.

Filip­pii­neil­lä hän oli tot­tu­nut pit­kiin työ­päi­viin sekä hie­rark­ki­sem­paan suh­tee­seen työn­te­ki­jöi­den ja esi­hen­ki­löi­den välil­lä. Oulus­sa hän on yllät­ty­nyt tasa-arvoi­sem­mas­ta työ­kult­tuu­ris­ta ja sii­tä, kuin­ka pal­jon aikaa jää työn ulko­puo­li­seen elä­mään.

Työn ja vapaa-ajan tasa­pai­nos­ta on tul­lut hänel­le Suo­mes­sa kon­kreet­ti­nen nau­tin­to.

– Tääl­lä Oulus­sa voin naut­tia vapaa­päi­vis­tä ja elä­mäs­tä työn ulko­puo­lel­la. Minul­la on aikaa ystä­vil­le­ni, har­ras­tuk­sil­le­ni ja levol­le. En ollut tot­tu­nut sel­lai­seen.

Cel­sa kokee myös, että hänen palk­kan­sa Suo­mes­sa riit­tää hyvin taval­li­seen arkeen. Tär­ke­ää hänel­le on se, että hän pys­tyy lähet­tä­mään osan tulois­taan kotiin per­heel­leen Filip­pii­neil­le.

Se antaa hänen työl­leen Suo­mes­sa uuden mer­ki­tyk­sen: samal­la kun hän raken­taa itsel­leen uut­ta elä­mää ja uraa Oulus­sa, hän voi tukea myös lähei­si­ään.

Työ­ka­ve­reil­la on ollut tär­keä roo­li kotiu­tu­mi­ses­sa, eri­tyi­ses­ti sil­loin, kun suo­men kie­li on tun­tu­nut vai­keal­ta. Cel­sa kuvai­lee työ­paik­kaan­sa yhtei­sök­si, jos­sa pyy­de­tään toi­sil­ta apua, suun­ni­tel­laan yhdes­sä ja jae­taan vas­tuu­ta.

– Minul­le hyvä työyh­tei­sö tar­koit­taa sitä, että asioi­ta suun­ni­tel­laan yhdes­sä ja töi­tä teh­dään tii­mi­nä.

”Oulus­sa minul­la on aikaa ystä­vil­le­ni, har­ras­tuk­sil­le­ni ja levol­le. En ollut tot­tu­nut sel­lai­seen.”

Cel­sa on huo­man­nut myös aidos­ti naut­ti­van­sa työs­ken­te­lys­tä ikäih­mis­ten kans­sa. Van­huk­sis­ta huo­leh­ti­mi­nen tun­tuu hänes­tä tutul­ta, sil­lä hän vart­tui aut­taen omien iso­van­hem­pien­sa hoi­dos­sa.

Tule­vai­suu­des­sa hän halu­aa jat­kaa opin­to­jaan ja päte­vöi­tyä sai­raan­hoi­ta­jak­si Suo­mes­sa.

”Opin arvos­ta­maan pie­niä asioi­ta”

Suu­res­sa ja elä­väi­ses­sä per­hees­sä kas­va­nut Cel­sa oli tot­tu­nut elä­väi­siin ääniin ja sii­hen, että ympä­ril­lä oli lähes jat­ku­vas­ti mui­ta ihmi­siä.

Oulu toi hänen elä­mään­sä jotain aivan muu­ta: hil­jai­suu­den.

Aluk­si hän miet­ti, miten sopeu­tui­si sii­hen. Nyt hil­jai­suus on yksi niis­tä asiois­ta, joi­ta hän arvos­taa kaik­kein eni­ten.

– Oulu on anta­nut minul­le uuden näkö­kul­man elä­mään. Olen oppi­nut arvos­ta­maan pie­niä asioi­ta, kuten luon­non lähei­syyt­tä, hil­jai­suut­ta, yksin­ker­tai­sia yhdes­sä­olon het­kiä ja aikaa omil­le aja­tuk­sil­le.

Yksi Cel­san lem­pi­pai­kois­ta Oulus­sa on Aino­lan­puis­to. Hän pitää sen vesis­töis­tä, sil­lois­ta ja rau­hal­li­ses­ta ympä­ris­tös­tä. Hän on tutus­tu­nut Ouluun myös pyö­räil­len ja naut­ti­nut kau­pun­gin tapah­tu­mis­ta niin kesäl­lä kuin tal­vel­la.

Eri­tyi­sen tär­ke­ää hänel­le on kau­pun­kie­lä­män ja luon­non yhdis­tel­mä.

– Oulu on rau­hal­li­nen kau­pun­ki. Tääl­lä on luon­toa ja mah­dol­li­suuk­sia ulkoi­luun, mut­ta samal­la kaik­ki tar­peel­li­nen on hel­pos­ti saa­vu­tet­ta­vis­sa. Minus­ta Oulu sopii todel­la hyvin per­heil­le.

Myös suo­ma­lai­nen ruo­ka­kult­tuu­ri on tar­jon­nut uusia tut­ta­vuuk­sia. Cel­sa on mais­ta­nut suo­ma­lai­sia herk­ku­ja – muun muas­sa sal­miak­kia, pul­laa ja tie­ten­kin kah­via. Aina­kin kah­vi oli menes­tys heti ensim­mäi­ses­tä kupil­li­ses­ta läh­tien.

”Minul­le Oulu on unel­mien paik­ka”

Kun Cel­sal­ta kysy­tään haas­tat­te­lus­sa hänen suo­men­kie­lis­tä lem­pi­sa­naan­sa, hänen sil­mis­sään on pil­ket­tä. Ilman häi­väh­dys­tä­kään aksen­tis­ta vas­taus tulee heti:

– Iha­na.

Cel­sal­le sana kiteyt­tää monia niis­tä tun­teis­ta, joi­ta hän liit­tää uuteen koti­kau­pun­kiin­sa.

Hän on mat­kus­ta­nut muu­al­la­kin Suo­mes­sa, mut­ta Oulu on hänen suo­sik­kin­sa. Eri­tyi­sen ilah­tu­nut hän on sil­loin, kun ystä­vät tule­vat vie­rai­lul­le ja hän pää­see esit­te­le­mään heil­le löy­tä­mi­ään paik­ko­ja. Kier­rok­seen kuu­luu tie­ten­kin lähes pakol­li­nen valo­ku­va Tori­pol­lii­si-pat­saan kans­sa.

Kaik­kein eni­ten Cel­sa toi­voo, että jonain päi­vä­nä hänen mie­hen­sä ja vii­si las­taan pää­si­si­vät itse koke­maan hänen uuden kotin­sa.

Sii­hen asti päi­vit­täi­set video­pu­he­lut pitä­vät per­heen yhtey­des­sä tuhan­sien kilo­met­rien väli­mat­kas­ta huo­li­mat­ta.

– Toi­von, että tule­vai­suu­des­sa saan per­hee­ni tän­ne ja he pää­se­vät koke­maan ne kau­niit asiat, jot­ka minä olen saa­nut kokea. Sanat eivät rii­tä kuvaa­maan, kuin­ka pal­jon Oulu on muut­ta­nut minua, elä­mää­ni ja uraa­ni.

Muut­toa Ouluun har­kit­se­vil­le Cel­sal­la on yksi tär­keä neu­vo: kan­nat­taa tul­la avoi­min mie­lin.

Uuteen ympä­ris­töön liit­tyy väis­tä­mät­tä asioi­ta, joi­hin täy­tyy totu­tel­la – kie­les­tä ja kyl­myy­des­tä pimey­teen ja hil­jai­suu­teen. Cel­sa kui­ten­kin uskoo, että omal­la asen­teel­la on mer­ki­tys­tä.

– Tule Ouluun avoi­min mie­lin ja avoi­min sydä­min. Anna kai­kel­le mah­dol­li­suus. Oman koke­muk­se­ni perus­teel­la tämä on iha­na paik­ka elää, eri­tyi­ses­ti per­heen kans­sa. Minul­le Oulu on unel­mien paik­ka.

Teks­ti: Anna­kai­sa Vää­rä­nie­mi

Kan­nat­taa lukea myös nämä haas­tat­te­lut