”Eteen­päin, sanoi mum­mo lumes­sa” – tämä sanon­ta ohjaa indo­ne­sia­lai­sen Van­nin elä­mää Oulus­sa

Oulu on anta­nut Van­nil­le enem­män kuin uuden osoit­teen. Sii­tä on tul­lut paik­ka, jos­sa hän on luo­nut per­heen, uran ja oman yhtei­sön. Indo­ne­sia­lai­nen Van­ni työs­ken­te­lee nyky­ään var­hais­kas­vat­ta­ja­na ja käyt­tää suo­mea osa­na joka­päi­väis­tä elä­mään­sä.

Kun sovim­me haas­tat­te­lus­ta Yovan­ni Yusak Sila­la­hin, tut­ta­val­li­sem­min Van­nin, kans­sa, hän on kes­kel­lä Alias-peliä Inter­na­tio­nal House Oulun ver­kos­toi­tu­mi­sil­las­sa.

Van­ni selit­tää sano­ja itse­var­mas­ti suo­mek­si ja jut­te­lee niin vai­vat­to­mas­ti mui­den pelaa­jien kans­sa, että on vai­kea uskoa, että vain muu­ta­ma vuo­si sit­ten hän saa­pui maa­han osaa­mat­ta sanaa­kaan suo­mea.

Nyky­ään 35-vuo­tias Van­ni työs­ken­te­lee var­hais­kas­va­tuk­sen las­ten­hoi­ta­ja­na oulu­lai­ses­sa päi­vä­ko­dis­sa. Hän käyt­tää suo­mea päi­vit­täin työs­sään ja on raken­ta­nut Ouluun uuden elä­män, per­heen ja uran. Vapaa-ajal­laan hän naut­tii luke­mi­ses­ta, elo­ku­vis­ta, musii­kis­ta ja maa­laa­mi­ses­ta.

”Päin­vas­tai­nen kuin Indo­ne­sia”

Indo­ne­sias­sa syn­ty­nyt Van­ni saa­pui Ouluun ensim­mäi­sen ker­ran jou­lu­kuus­sa 2019 avioi­tuak­seen mie­hen­sä kans­sa. Kun koro­na­pan­de­mia alkoi pian tämän jäl­keen, paris­kun­ta päät­ti, että Suo­mes­ta tuli­si hei­dän pysy­vä kotin­sa.

– En tien­nyt Oulus­ta mitään ennen kuin tapa­sin mie­he­ni, hän muis­te­lee.

– Olin kuul­lut vain, että Oulu sijait­see Poh­jois-Suo­mes­sa ja että se on kyl­mä sekä pimeä paik­ka, täy­sin päin­vas­tai­nen kuin Indo­ne­sia.

Mil­joo­na­kau­pun­ki Ban­dun­gis­ta muut­ta­mi­nen oli suu­ri muu­tos. Hän myön­tää olleen­sa aluk­si her­mos­tu­nut, var­sin­kin ast­man­sa vuok­si. Hän poh­ti etu­kä­teen, miten pär­jäi­si poh­joi­sen kyl­mäs­sä ilmas­tos­sa.

Oulu kui­ten­kin voit­ti hänen sydä­men­sä nopeas­ti.

– Rakas­tuin tähän kau­pun­kiin lähes heti. Oulu on rau­hal­li­nen, hil­jai­nen ja luon­non ympä­röi­mä. Tääl­lä ei ole ruuh­kia, ja elä­mä ete­nee hitaam­mas­sa tah­dis­sa.

Hyt­ty­syl­lä­tyk­siä

Vaik­ka Suo­men tal­vet yllät­tä­vät usein tän­ne ulko­mail­ta muut­ta­vat, Van­nil­le yksi suu­rim­mis­ta yllä­tyk­sis­tä oli jotain aivan muu­ta.

– Hyt­ty­set, hän nau­rah­taa.

– Olin häm­mäs­ty­nyt sii­tä, kuin­ka pal­jon tääl­lä on hyt­ty­siä ja kuin­ka läm­pi­miä kesät voi­vat olla.

Toi­nen yllä­tys oli pil­ven­piir­tä­jien puut­tu­mi­nen. Suu­res­sa indo­ne­sia­lais­kau­pun­gis­sa kas­va­nee­na hän on tot­tu­nut kor­kei­siin raken­nuk­siin kaik­kial­la. Oulun kau­pun­ki­ku­va näyt­ti hyvin eri­lai­sel­ta.

Erois­ta huo­li­mat­ta hän löy­si yllät­tä­viä yhtä­läi­syyk­siä muun muas­sa Oulun ja toi­sen enti­sen koti­kau­pun­kin­sa, Japa­nin Hama­mat­sun, välil­lä.

– Molem­mat kau­pun­git ovat riit­tä­vän suu­ria, mut­ta eivät lii­an iso­ja tai lii­an pie­niä. En tun­ne tääl­lä ole­va­ni eris­tyk­sis­sä muus­ta maa­il­mas­ta.

Hidas­ta­mi­sen oppi­tun­ti

Oulus­sa asu­mi­nen on muut­ta­nut Van­nin suh­tau­tu­mis­ta elä­mään.

– Oulu opet­ti minua hidas­ta­maan, ole­maan kär­si­väl­li­nen ja naut­ti­maan elä­mäs­tä. Kai­ken ei tar­vit­se olla kil­pai­lua. Opin myös käyt­tä­mään jul­kis­ta lii­ken­net­tä, sil­lä en käyt­tä­nyt bus­se­ja Indo­ne­sias­sa.

Hän on omak­su­nut sel­lai­sia suo­ma­lai­sen elä­män piir­tei­tä, joi­ta ei oli­si aiem­min osan­nut edes kuvi­tel­la. Luon­nos­ta on tul­lut yhä tär­keäm­pi osa arkea. Van­ni nau­rah­taa osaa­van­sa nyky­ään käyt­tää jopa perin­teis­tä suo­ma­lais­ta huus­sia kesä­mö­kil­lä.

Vaik­ka hän pitää itse­ään edel­leen enem­män kau­pun­ki­lai­se­na, hän arvos­taa sitä, miten hel­pos­ti luon­nos­ta voi naut­tia Oulus­sa.

– Met­siä on kaik­kial­la, hän sanoo hymyil­len.

– Ehkä sik­si tääl­lä on myös niin pal­jon hyt­ty­siä.

Ura suo­men kie­len avul­la

Yksi Van­nin suu­rim­mis­ta saa­vu­tuk­sis­ta on ollut suo­men kie­len oppi­mi­nen.

Hän saa­pui Suo­meen ilman min­kään­lais­ta suo­men kie­len tai­toa ja aloit­ti opis­ke­lun kotou­tu­mis­kou­lu­tuk­ses­sa. Pian tämän jäl­keen hän jäi van­hem­pain­va­paal­le ja viet­ti usei­ta vuo­sia koto­na las­ten­sa kans­sa.

Vuon­na 2024 hän päät­ti jat­kaa opin­to­jaan. Hän osal­lis­tui uuteen kotou­tu­mis­kou­lu­tuk­seen ja opis­ke­li suo­mea inten­sii­vi­ses­ti vii­den kuu­kau­den ajan saa­vut­taen B1-tason sekä suo­rit­ti hyväk­sy­tys­ti YKI-kie­li­ko­keen.

Sen jäl­keen hän aloit­ti opin­ton­sa suo­men­kie­li­ses­sä ammat­ti­kou­lu­tuk­ses­sa.

– Luok­ka, jos­sa opis­ke­lin, oli taval­li­nen luok­ka – ei erik­seen maa­han­muut­ta­jil­le tar­koi­tet­tu, hän ker­too.

– Minun piti ymmär­tää ja puhua suo­mea koko ajan. Se ei ollut help­poa. Kie­li­muu­ri vai­kut­ti pal­jon hyvin­voin­tii­ni, mut­ta onnek­si sel­vi­sin sii­tä.

Sin­nik­kyys pal­kit­tiin. Hän val­mis­tui etua­jas­sa ja työs­ken­te­lee nyt var­hais­kas­va­tusa­lal­la sekä käyt­tää suo­men kiel­tä päi­vit­täin.

”Minul­la on tääl­lä uusi elä­mä.”

Kun hänel­tä kysy­tään lem­pi­sa­non­taa suo­mek­si, vas­taus tulee välit­tö­mäs­ti:

”Eteen­päin, sanoi mum­mo lumes­sa.”

Van­nin mie­les­tä sanon­ta kuvaa täy­del­li­ses­ti hänen omaa mat­kaan­sa.

– Se muis­tut­taa minua sii­tä, että minun täy­tyy vain jat­kaa eteen­päin. Pie­net­kin aske­leet ovat edis­tys­tä.

– Työn löy­tä­mi­nen oli haas­ta­vaa, kos­ka omal­la alal­la­ni ei ollut pal­jon työ­mah­dol­li­suuk­sia. Onnek­si löy­sin lopul­ta työ­pai­kan var­hais­kas­va­tuk­ses­ta, jos­ta todel­la pidän. Työ­ajat sopi­vat hyvin per­he-elä­mää­ni, ja työ tar­jo­aa minul­le kai­paa­maa­ni tasa­pai­noa työn ja muun elä­män välil­lä. Teen töi­tä elääk­se­ni, en elä teh­däk­se­ni töi­tä.

”Oulu on ystä­väl­li­nen”

Kun Van­nil­ta kysy­tään hänen par­hais­ta Oulu-muis­tois­taan, vas­taus on yksin­ker­tai­nen ja erit­täin sydä­mel­li­nen.

– Menin tääl­lä nai­mi­siin elä­mä­ni rak­kau­den kans­sa. Lap­se­ni syn­tyi­vät tääl­lä. Raken­sin tän­ne koti­ni. Minul­la on tääl­lä uusi elä­mä.

Jokai­sel­le, joka har­kit­see muut­toa Ouluun, hänel­lä on rehel­li­nen neu­vo:

– Muut­ta­mi­nen täy­sin uuteen paik­kaan on aluk­si pelot­ta­vaa, eikä se ole help­poa. Mut­ta hyvä puo­li on se, että Oulu on ystä­väl­li­nen.

Lähes seit­se­män vuo­den jäl­keen Oulu ei ole enää vain kau­pun­ki, jos­sa Van­ni asuu. Se on paik­ka, jota hän kut­suu ylpeä­nä kodik­seen.

Teks­ti: Anna­kai­sa Vää­rä­nie­mi

Kan­nat­taa lukea myös nämä haas­tat­te­lut