Lep­pois­ta­jan kuher­rus­kuu­kau­det Oulus­sa

Olin unoh­ta­nut tär­keim­män: miten iha­nan sosi­aa­li­sia ja samal­la levol­li­sia oulu­lai­set ovat­kaan! Sel­lai­sek­si minä­kin haluan taas oppia. Kou­lu­tus alkoi­kin ensim­mäi­se­nä päi­vä­nä muu­ton jäl­keen.

”Huo­men­ta.”
”Ter­ve.”
”Päi­vää.”

Kun muu­tin tal­vel­la 2021 Ouluun, naa­pu­rei­de­ni ystä­väl­li­set ter­veh­dyk­set häm­mäs­tyt­ti­vät iloi­ses­ti. Olin tot­tu­nut vain pie­niin nyök­käyk­siin tai nopei­siin kat­se­kon­tak­tei­hin aiem­mas­sa koti­ta­los­sa­ni Hel­sin­gis­sä.

Nyt jokai­nen naa­pu­ri moik­ka­si. Ajat­te­lin aluk­si, että syy on shi­ba inu ‑koi­ras­sa­ni, jota moni jäi rap­sut­te­le­maan. Mut­ta eihän koi­ra­ni ole muka­na­ni jat­ku­vas­ti.

Lähi­ruo­ka­kau­pas­sa olin häm­men­ty­nyt, kun myy­jä jäi lep­poi­sas­ti jut­te­le­maan. Vähin­tään ehdin vaih­taa ter­veh­dyk­sien lisäk­si muu­ta­man sanan sääs­tä. Vaa­te­kau­pas­sa rupat­te­lin sovi­tus­ko­pin ver­hon läpi paluu­muu­tos­ta­ni.

Koro­na-aika oli vähen­tä­nyt sosi­aa­li­sia kon­tak­te­ja­ni, mut­ta tätä olin kai­van­nut pal­jon pidem­pään
Miten iha­nan sosi­aa­li­sia oulu­lai­set ovat­kaan!

Olin jo mel­kein unoh­ta­nut tämän ihas­tut­ta­van piir­teen, vaik­ka syn­nyin Oulus­sa ja asuin tääl­lä elä­mä­ni ensim­mäi­set 18 vuot­ta. Sen jäl­keen kävin usein lomil­la­ni tääl­lä, kun­nes vuo­si sit­ten paluu­muut­to alkoi pyö­riä mie­les­sä­ni entis­tä useam­min.

Astet­ta rau­hal­li­sem­pi ryt­mi

Pie­nis­tä iha­nis­ta eleis­tä ja huo­miois­ta naut­ti­mi­nen ei ole täy­sin mui­den oulu­lais­ten ansio­ta.

Täy­tyy myön­tää, että lomail­les­sa­ni koti­kau­pun­gis­sa 23 vuo­den ajan minul­la oli aina kii­re. Ehdin tuol­loin tava­ta yleen­sä vain muu­ta­mia tär­kei­tä ihmi­siä ja käy­dä kor­kein­taan shop­pai­le­mas­sa lem­pi­myy­mä­läs­sä­ni, jos­sa en ehti­nyt tur­hia poris­ta.

Nyt oulu­lai­nen lep­poi­suus on tart­tu­nut minuun­kin. Tämä on kai­kin puo­lin help­po kau­pun­ki, jos­sa ei mene lii­kaa aikaa vaik­ka­pa jouk­ko­lii­ken­ne­vä­li­neis­sä istu­mi­seen. Etäi­syy­det ovat lyhyi­tä ja tait­tu­vat mel­ko nopeas­ti Oulun seu­dul­le.

Ruo­ka­kas­si on koke­mus­te­ni perus­teel­la edul­li­sem­pi kuin ete­läs­sä, muus­ta asu­mi­ses­ta puhu­mat­ta­kaan.
Lii­ken­neyh­tey­det ja pal­ve­lut kehit­ty­vät koko ajan. Tänä kesä­nä oli ilo käyt­tää suo­ria bus­siyh­teyk­siä lähi­seu­dun suo­sit­tui­hin koh­tei­siin, kuten Limin­gan­lah­del­le ja Hai­luo­toon, jos­sa tämän pos­tauk­sen kuvat on otet­tu.

Jos käy­tös­sä­ni on auto, on kiva käy­dä moik­kaa­mas­sa ystä­viä lähi­kun­nis­sa­kin. Kun olen ker­to­nut vaik­ka­pa päi­vä­kah­veis­ta Kemis­sä tai luon­to­seik­kai­lus­ta Lumi­joel­la, muu­ta­mat Ete­lä-Suo­mes­sa asu­vat ystä­vä­ni eivät ole usko­neet kuu­le­maan­sa ruuh­kat­to­mis­ta teis­tä ja lähi­seu­tu­ni virik­keis­tä.

Eni­ten kum­mas­te­lua ystä­vä­pii­ris­sä­ni on kui­ten­kin aiheut­ta­nut sau­na- ja Netflix-het­ke­ni – jot­ka eivät ole jää­neet vält­tä­mät­tä yhteen ker­taan vii­kos­sa. Oulu on muut­ta­nut myös luon­to­suh­tee­ni ja vetäy­dyn mie­lel­lä­ni var­sin­kin meren ääreen vapaa-ajal­la­ni.

Enti­ses­sä elä­mäs­sä­ni näil­le jutuil­le ei muka ollut aikaa riit­tä­väs­ti. Mut­ta nyt koen, että ne ovat tär­keä osa elä­mä­ni lep­pois­ta­mis­ta ja uudel­leen­ko­tiu­tu­mis­ta­ni Oulus­sa – vaik­ka tyk­kään edel­leen hakeu­tua vapaa-ajal­la­ni ihmis­ten ja tapah­tu­mien pariin.

Paras pää­tök­se­ni het­keen

Kun läh­din tääl­tä vii­mek­si noin 23 vuot­ta sit­ten, van­noin, etten enää kos­kaan muu­ta Ouluun. Mut­ta kap­pas, niin ne tilan­teet ja mie­li­pi­teet muut­tu­vat. Oulu­kin on muut­tu­nut pal­jon, erit­täin posi­tii­vi­seen suun­taan 1990-luvun lopul­ta.

Kau­pun­gis­ta on tul­lut kan­sain­vä­li­sem­pi ja kai­ken puo­lin viih­tyi­säm­pi. Tääl­tä löy­ty­vät lähes kaik­ki pal­ve­lut, joi­hin olen tot­tu­nut aiem­mas­sa elä­mäs­sä­ni – sekä monia uusia jut­tu­ja.

Olen ker­to­nut lähi­pii­ril­le­ni sekä tun­te­mat­to­mil­le vii­me kuu­kausi­na mon­ta ker­taa, kuin­ka Ouluun muut­to on ollut paras pää­tök­se­ni het­keen. Olen toi­si­naan säi­käh­tä­nyt sano­maa­ni mel­kein itse­kin, mut­ta en peru sano­ja­ni. Paluu­muut­to­ni on suju­nut sut­jak­kaas­ti. Kaik­ki on ollut niin kotoi­saa alus­ta läh­tien.

Tyk­kään eten­kin koti­kau­pun­ki­ni haus­kois­ta kult­tuu­ri­ta­pah­tu­mis­ta ja vil­leis­tä tem­pauk­sis­ta. Mut­ta eni­ten rakas­tan näi­tä levol­li­sia ja idea­rik­kai­ta ihmi­siä. Sit­kei­tä, has­su­ja sekä ölö­ve­jä oulu­lai­sia.
Oulus­sa voi toki elää hyvin omis­sa olois­saan ja esi­mer­kik­si met­sän rau­haan pää­see hel­pos­ti joka pai­kas­ta; mut­ta niin iha­naa on, että tääl­lä voi myös vai­vat­ta poris­ta tun­te­mat­to­man kans­sa onnik­ka­py­sä­kil­lä tai kah­vi­lan jonos­sa.

Ihmeel­lis­tä on myös se, että aamui­sin kuu­len lin­tu­jen lau­lua, kun kul­jen työ­mat­ka­ni kes­kus­tan läpi.
Koi­ra­len­kil­lä tulee vas­taan upei­ta puis­to­ja sekä hie­no­ja talo­ja, joi­ta saa­tan jää­dä ihas­te­le­maan ja valo­ku­vaa­maan. Kaik­ki tämä on toki uutuu­den­vie­hä­tys­tä, mut­ta sen­kään varaan kaik­kea ei voi las­kea.

Har­vat kuher­rus­kuu­kau­det kes­tä­vät puo­li vuot­ta, mut­ta oma­ni ovat jat­ku­neet jo yli­kin näin paluu­muut­ta­ja­na tääl­lä Oulus­sa.

Teks­ti: Anna­kai­sa Vää­rä­nie­mi
Anna­kai­sa työs­ken­te­lee vies­tin­tä­koor­di­naat­to­ri­na Business­Oulussa ja Oulu Talent Hubis­sa.