Muhos


Vauhdilla kehittyvä Muhos kaipaa kipeästi majoituspalveluja
Vireä ja kehittyvä Muhoksen kunta vain puolen tunnin päässä lentokentältä kuuluu ainutlaatuiseen Rokua Unesco Global Geopark ‑matkailualueeseen. Muhoksella luonto on aivan lähellä, eli nähtävää ja koettavaa löytyy. Nyt varsinkin majoituspalveluille on alueella todellinen tarve.


Vireä kuntakeskus virkistyspalveluineen
Miltä kuulostaisi hotelli Oulujoen rannassa? Muhoksen Kirkkosaaren alueelle on tuoreessa asemakaavassa muodostettu kaksi hotellirakentamiseen soveltuvaa korttelialuetta. Alue sijaitsee luonnonkauniilla paikalla kattavien palveluiden ja liikuntamahdollisuuksien läheisyydessä.
Kahden kilometrin mittainen Kirkkosaaren kuntorata, joka talvella palvelee hiihtolatuna, kulkee uuden hotellialueen läheisyydessä. Lisäksi Ponkilan urheilualueen kattavat palvelut (muun muassa jäähalli, tennis- ja jalkapallokentät) sijaitsevat alle kilometrin päässä. Kirkkosaaressa sijaitsee myös venesatama ja uimaranta, eli virkistysmahdollisuudet alueella ovat todella kattavat.

Pikkukaupungin, maaseudun ja luonnonpuiston parhaat puolet
Työmatkailu noin 9 000 asukkaan Muhoksella tulee tulevina vuosina merkittävästi kasvamaan alueen suurhankkeiden myötä. Esimerkiksi Muhos Biopark ‑teollisuuspuistossa on kaavoitusvaiheessa sekä datakeskuspuisto että vetykaava.
Muhos kuuluu ainutlaatuiseen Rokua Geopark ‑matkailualueeseen, joka on ensimmäisenä Suomessa saanut UNESCO Global Geopark ‑statuksen.
Kiinnostava Kirkkosaari
Investorille merkittäviä alueen erityispiirteitä Kirkkosaaressa ovat keskeinen sijainti ja hyvä saavutettavuus, maisemallisesti arvokas sijainti Oulujoen rannassa sekä kaavan mahdollistama monipuolinen käyttö.
Kirkkosaaren kaksi tonttia on kaavoitettu liiketoimintaan ja majoituspalveluihin. Rakennusoikeutta tonteille on 1–3 kerrosta, 351‑1053 kem² sekä 952‑2856 kem².
Olisiko tässä oiva mahdollisuus Oulujoen varrella?
Ota yhteyttä:
Asseri Pitkälä
Elinkeinopäällikkö,
Muhoksen kunta
asseri.pitkala@muhos.fi
044 497 0006
