Nallikari


Nallikarissa olet aina kärkipaikalla
Johtava kesämatkailukeskus Pohjois-Suomessa uudistuu ja tarjoaa upeita mahdollisuuksia investoida ja kehittää matkailupalveluja ja liiketoimintaa upeassa merellisessä ympäristössä lähellä Oulun keskustaa.


Liity kestävään kasvutarinaamme
Olemassa olevien palveluiden, kuten Nallikarin lomakylän, ravintoloiden, huvipuiston ja Nallisport-sisäliikuntakeskuksen lisäksi alueelta löytyy vajaan kilometrin pituinen ranta, kylpylähotelli sekä lomahuoneistoja. Rannan tuntumaan rakennetaan jo uutta majoitus- ja palvelukeskusta, ja laajennuskin on suunnitelmissa. Vuonna 2024 alueelle avautui uusi lasten huvipuisto, uusi hotelli, ohjelma- ja hyvinvointipalveluja sekä kaksi uutta ravintolaa.

Löydä kestävää kasvu- ja vetovoimaa merellisestä Oulusta
Oulu on pohjoisen suurin ympärivuotinen matkailukaupunki ja arktisen Euroopan suurin kaupunkikeskus yli 200 000 asukkaallaan. Pohjoismaiden kaupunkiseuduista Oululla on ollut voimakkain väestönkasvu 20 vuoden aikana.
Olemme teknologisen huippuosaamisen keskus, yliopisto- ja korkeakoulukaupunki, josta löytyy myös Pohjois-Suomen ympäri vuoden vilkas kansainvälinen lentokenttä.
Yli 700 tapahtumaa vuosittain houkuttelevat kävijöitä kaupunkiin ympäri vuoden. Eikä sovi unohtaa, että Oulu isännöi myös vuoden 2025 Asuntomessuja. Viime vuosina Asuntomessut ovat houkutelleet kahta koronakesää lukuunottamatta yli 100 000 kävijää. Nallikarin ja keskustan väliselle alueelle on tulossa yli 20 messutaloa ja kaksi kerrostalokorttelia.
Asuntomessujen lisäksi matkailijoita Ouluun vetävät Kuninkuusravit ja kulttuuripääkaupunkivuosi 2026. Oulun kansainvälisten matkailuyöpymisten kasvu on ollut lähes 40 % jo vuoden 2024 aikana.
Ota paikkasi kasvussa ja kysy lisää matkailun investointimahdollisuuksista Nallikarissa ja Oulun kaupungissa:
Jyrki Kemppainen, asiakkuuspäällikkö
puh. 044 499 3296
jyrki.kemppainen@businessoulu.com
Katso lisää tietoa Nallikarista

Nallikarin alueen asiakasvirrat
500 000 asiakaskävijää sekä lisäksi uimarannan ja alueen muut kävijät.
100 000 yöpymisvuorokautta Nallikarin lomakylässä, joista noin 30 % kansainvälisiä matkailijoita. Yöpymisistä toteutuu 40 % kesä–elokuussa ja 60 % sesongin ulkopuolella.
50 000 km2 uutta rakennusoikeutta alueella.