Hetken mielijohteesta pois Oulusta – ja yllättävä muutto takaisin
”Vuonna 2016 elämääni tuli ensimmäistä kertaa hetki, jolloin tajusin, ettei mikään Oulussa vaatisi minua jäämään.” Erika Kamsula kävi Keski-Suomessa hetken mielijohteesta, ja viisi vuotta myöhemmin hän yllättyi kuullessaan eteläsuomalaisen puolisonsa ehdotuksen. Tämä oli pohtinut muuttoa Ouluun, vaikka ei ollut koskaan siellä asunutkaan.
Vuonna 2016 elämääni tuli ensimmäistä kertaa hetki, jolloin tajusin, ettei mikään Oulussa vaatisi minua jäämään.
Opinnot olivat ohitse, eikä sinkkuna tarvinnut kysellä kenenkään mielipidettä pois muuton suhteen.
Halusin kokeilla jotain uutta ja perustelin muuttoa itselleni sillä, että myöhemmin olisi paljon helpompi palata kuin muuttaa vasta silloin pois… Ja pian löysinkin itseni Jyväskylästä.
En ollut lainkaan suunnitellut paluumuuttoa, sillä Jyväskylässä elämä rullasi hyvin töiden, harrastuksen sekä matkalta mukaan tarttuneen kumppanin kanssa.
Ouluun palaaminen viiden vuoden Jyväskylässä asumisen jälkeen lähtikin liikkeelle avopuolisoni ehdotuksesta.
Etelä-Suomesta kotoisin oleva avopuolisoni ei ollut koskaan asunut Oulussa, minkä vuoksi ehdotus oli yllättävä.
Muutto tuntui kuitenkin hyvältä ajatukselta, olihan Oulussa kuitenkin perheeni ja paljon ystäviäni. Pidin Jyväskylässä asumisesta, mutta Oulu tuntui kaupunkina omalta. Järjestelyjä alettiinkin tekemään heti maaliskuussa.
Työpaikan saaminen oli muuton kannalta tärkein asia ja päätinkin laittaa kyselyä suoraan sähköpostilla tuttuun oman alani yritykseen.
Ilokseni työpaikka varaosamyyjänä järjestyikin nopeasti ja muuttohaaveesta tuli todellisuutta. Vappuna istuimme Oulun asunnon terassilla ja kippistimme uudelle alulle.
Harrastusten jatkuvuuden turvaaminen
Seuraavaksi vuorossa oli minulle tärkeän salibandyharrastuksen jatkuvuuden turvaaminen.
Isossa urheilukaupungissa valinnanvaraa oli paljon. Oulun alueen joukkueet olivat minulle osittain tuttuja, mutta tutkin vielä lajiliiton sivuja sekä joukkueiden somekanavia arvioiden potentiaalisia vaihtoehtoja.
Harkitsin pitkään kahden hyvin erityyppisen joukkueen välillä. Lopulta tunne voitti järjen ja päädyin palaamaan tuttujen pelikavereiden mukaan Oulun Dynamon naisten joukkueeseen ja pelaamaan Pohjois-Suomen 3. divisioonaa.
Tässä vaiheessa valinta tuntuu oikealta, sillä myöhemmin joukkue valitsi minut kapteeniksi alkavalle kaudelle. Lisäksi saan mahdollisuuden hyödyntää luovuuttani päästessäni toteuttamaan itseäni joukkueemme mediavastaavana.
Toisen harrastukseni, valokuvauksen parissa halusin myös päästä tekemään töitä. Urheilukuvauksesta innostuneena päätin julkaista itsestäni pienen esittelyn Facebookin ryhmässä Oulun Säbäfoorum.
Pian sainkin useita yhteydenottoja kiinnostuneilta ja muutamaa viikkoa myöhemmin löysin itseni valokuvaamasta Kempeleen Kirin Suomisarjan ja poikien pesäpallo-otteluita.
Suunnitelmissa on myös yhteistyö Limingan Niittomiesten salibandyjoukkueen kanssa.
Tuntuu uskomattomalta, että niin pian Ouluun muuttamisen jälkeen minulle on avautunut upeita mahdollisuuksia toteuttaa itseäni
Työpaikka tuntuu oikealta ja harrastukset ovat saaneet heti tuulta alleen. Oulun kaltaisessa isossa kaupungissa mahdollisuuksia harrastaa ja tehdä on paljon.
Jos itse pysyy positiivisena ja avoimena, voi löytää elämään sisältöä, jonka ansiosta voi tuntea olevansa onnellinen oululainen.
Kirjoittaja: Erika Kamsula
Kuvat: Instagram-käyttäjä woimaa_walokuvista_ sekä Erika Kamsula