Maa­il­man­krii­si herät­ti kai­paa­maan juu­ria, per­het­tä ja rau­haa poh­joi­ses­sa

Muu­tin Oulus­ta pois vuon­na 2007 opis­ke­lu­jen peräs­sä, ensin Hel­sin­kiin ja myö­hem­min tuli teh­tyä mut­kat myös Espan­jas­sa, Englan­nis­sa ja Vaa­sas­sa ennen kuin ase­tuim­me oulu­lai­sen mie­he­ni kans­sa Hel­sin­kiin. Emme tuol­loin kos­kaan aja­tel­leet takai­sin­muut­toa Ouluun. Päin­vas­toin – puhuim­me sii­tä, kuin­ka raken­nam­me elä­mäm­me ete­lään.

Rakas­tim­me Hel­sin­kiä, sen vilk­kaut­ta, pal­ve­lu­ja, mene­vää ja suvait­se­vaa ilma­pii­riä sekä rajat­to­mia mah­dol­li­suuk­sia. Ase­tuim­me seit­se­män vuot­ta sit­ten Hel­sin­gin yhteen kas­va­vim­mis­ta ja vilk­kaim­mis­ta alueis­ta, Kal­lioon, joka tun­ne­taan eten­kin vauh­dik­kaas­ta yöelä­mäs­tä, bohee­meis­ta kau­pun­ki­lais­nuo­ris­ta sekä val­ta­vas­ta pal­ve­lu­tar­joo­mas­ta.

Kal­lios­ta löy­tyi kaik­ki mitä elä­mi­seen tar­vit­si ja nau­tim­me täy­sil­lä kah­den mene­vän aikui­sen elä­mäs­tä kes­kel­lä kaik­kea. Kalen­te­rit oli­vat täyn­nä töi­tä, mat­kus­ta­mis­ta, vii­kon­lop­pu­me­no­ja, bruns­se­ja, ystä­viä ja akti­vi­teet­te­ja joil­la toki oli välil­lä kään­tö­puo­lia­kin – elä­mä oli aika ajoin mel­ko hek­tis­tä.

Lap­sen syn­ty­mä mul­lis­ti elä­mäm­me

Kol­me ja puo­li vuot­ta sit­ten per­hee­seem­me syn­tyi pie­ni poi­ka, joka mul­lis­ti elä­mäm­me.

Nau­tin äitiys­lo­mas­ta­ni Hel­sin­gin kaduil­la kär­rä­tes­sä­ni poi­kaam­me vau­nuis­sa ympä­ri kau­pun­kia kau­ra­lat­te toi­ses­sa kädes­sä ja tref­fail­len mui­ta äite­jä mil­loin vau­va­joo­gas­sa, kah­vi­las­sa tai tois­tem­me luo­na (yleen­sä kah­des­sa edel­lä mai­ni­tus­sa sil­lä kaik­ki asuim­me suh­teel­li­sen pie­nis­sä kes­kus­ta-asun­nois­sa mihin ei todel­la­kaan monet vau­nut mah­tu­neet rap­pu­käy­tä­vään).

Äitiys­lo­ma kului, ja pala­sim­me molem­mat täy­si­päi­väi­ses­ti töi­hin samal­la kun lap­si aloit­ti hoi­don.
Arki rul­la­si muka­vas­ti ja tuki­verk­koi­na toi­mi­vat satun­nai­ses­ti Hel­sin­gis­sä vie­rail­leet iso­van­hem­mat sekä ystä­vät. Olim­me saa­neet arkem­me Hel­sin­gis­sä lap­si­per­hee­nä kivas­ti toi­mi­maan ja tyk­kä­sim­me edel­leen asua Kal­lios­sa.

Kevät 2020 oli kään­ne­koh­ta

Kevät 2020 kui­ten­kin pot­kai­si ison muu­tok­sen käyn­tiin eikä ollut pel­käs­tään maa­il­mal­le vaan myös meil­le kään­ne­koh­ta.

Ensim­mäi­se­nä koro­na­ke­vää­nä poi­kam­me oli kans­sa­ni koto­na kuu­ti­sen viik­koa, kun samal­la työs­ken­te­lin täy­del­lä tehol­la pian jul­kais­ta­van vas­tuul­li­sen verk­ko­kau­pan lan­see­raus­toi­mien paris­sa. Tuki­ver­kois­ta ei ollut tuol­loin apua, sil­lä kaik­ki kon­tak­tit oli lock­dow­nin myö­tä pan­nas­sa.

Kun kaik­ki yli­mää­räi­nen pyy­hit­tiin pois, ja jäl­jel­le jäi vain oma per­he, alkoi aja­tuk­set kodis­ta ja sen sijain­nis­ta muut­tua. Olim­me rakas­tu­neet koro­na-aika­na kyl­mä­uin­tiin, joten aja­tus kodis­ta veden äärel­lä alkoi hou­ku­tel­la.

Kos­ka maa­il­man­ti­lan­ne oli muis­sa mais­sa jopa eden­nyt sii­hen pis­tee­seen, että kotoa­kaan ei saa­nut pois­tua aloim­me myös toden­teol­la haa­veil­la kodis­ta, jos­sa oli­si oma teras­si tai piha ja enem­män luon­toa lähel­lä. Sel­lai­ses­ta pai­kas­ta mis­sä oli­si hyvä olla, tapah­tui­si maa­il­mas­sa mitä tahan­sa.

Tuo­na kesä­nä pää­tet­tiin, että kesäl­lä 2021 asut­tai­siin jo uudes­sa kodis­sa.

Haku­koh­tei­na Oiko­ties­sä oli alkuun Hel­sin­gin merel­li­sim­mät koh­teet, aika kau­ka­na idäs­sä tosin, sil­lä Hel­sin­gis­sä koh­tei­den hin­nat, jois­sa oma piha ja veden­lä­hei­syys toteu­tui­si, oli bud­jet­ti toki aika suu­ri rajoit­ta­va teki­jä. Syk­sy tuli, ja sopi­vaa koh­det­ta ei mil­lään löy­ty­nyt. Yhdes­sä koh­taa olim­me tosin jo osta­mas­sa tont­tia ja alka­mas­sa raken­nus­pro­jek­tiin mut­ta moni pie­ni haas­te tuli eteen ja pro­jek­ti tys­sään­tyi alkuun­sa. Sil­lä­kin tai­si olla tar­koi­tuk­sen­sa.

Pää­tim­me vauh­dit­taa asun­no­net­sin­tää lop­pu­vuon­na lait­ta­mal­la oman nykyi­sen asun­tom­me myyn­tiin tie­tä­mät­tä yhtään min­ne seu­raa­vak­si. Olen oppi­nut täs­sä elä­mäs­sä luot­ta­maan sii­hen, että asiat tapah­tuu juu­ri siten ja sii­nä aika­tau­lus­sa kun nii­den kuu­luu, joten vah­va luot­to oli täs­sä­kin koh­taa. Kun uskal­taa heit­täy­tyä, voi tapah­tua mitä tahan­sa.

Muu­ta­mien sat­tu­mus­ten myö­tä ja koro­na­ti­lan­teen edel­leen näyt­täy­tyes­sä todel­la huo­nol­ta ete­läs­sä, laa­jen­sim­me vai­vih­kaa haku­ko­nei­ta Ouluun, puhu­mat­ta alkuun etsin­nöis­täm­me isom­min kenel­le­kään. Kai­puu per­heen pariin alkoi olla todel­la kova, kas­vaen samaan tah­tiin kuin huo­li maa­il­man­ti­lan­tees­ta kas­voi.

Koro­nal­le ei näky­nyt vali­tet­ta­vas­ti lop­pua, joten aloim­me tosis­saan miet­tiä, että nyt jos kos­kaan voi­si olla het­ki pala­ta lähem­mäk­si omaa ydin­per­het­tä ja suku­lai­sia. Pää­tim­me yhdes­sä mie­he­ni kans­sa, että jos tämä onnis­tui­si, emme aset­tai­si täl­le mitään aika­mää­ret­tä, vaan voi­sim­me avoi­mes­ti kokeil­la Oulus­sa asu­mis­ta. Jos se ei yhtään tun­tui­si omal­ta, aina­han voi­sim­me pala­ta. Olim­me sit­ten kuusi kuu­kaut­ta, vuo­den tai 15 vuot­ta Oulus­sa.

Ouluun muut­to alkoi kon­kre­ti­soi­tua

Perin­tei­ses­ti vie­tim­me jou­lu­lo­man 2020 poh­joi­ses­sa, ja kävim­me paluu­mat­kal­la kat­so­mas­sa ensim­mäis­tä asun­toeh­do­kas­ta tääl­tä. Sil­loin­kin vie­lä pitäen taka­por­tin auki, että Hel­sin­ki voi­si aivan hyvin myös olla seu­raa­van kotim­me koh­de.

Asun­to oli iha­na ja sil­loin tai­si tapah­tua toi­nen iso kään­ne­koh­ta, joka taa­tus­ti kuu­lui täl­le mat­kal­le tar­koi­tuk­sen­mu­kai­ses­ti. Aloim­me toden­teol­la sel­vit­tä­mään ensin asun­non yksi­tyis­koh­tia ja sovel­tu­vuut­ta kuin myös kon­kreet­ti­sia muut­toon liit­ty­viä seik­ko­ja mei­dän kaik­kien kol­men osal­ta. Monis­ta lähei­sis­täm­me tun­tui hul­lul­ta, että kat­soim­me asun­to­ja Oulus­ta ennen kuin tie­sim­me että työt jär­jes­ty­vät. Mut­ta työt ei olleet kos­kaan se syy muut­toon, vaan kai­puu poh­joi­seen tuli pal­jon syvem­mäl­tä.

Googlet­te­lim­me päi­vä­ko­te­ja, tut­kai­lim­me har­ras­tus­mah­dol­li­suuk­sia sekä neu­vot­te­lim­me työ­ku­vioi­ta. Mie­tin pal­jon, mil­lais­ta oli­si taas näh­dä per­het­tä joka viik­ko ja viet­tää aikaa hei­dän kans­saan muu­ten­kin kuin lyhyes­ti lomil­la.

Mil­tä tun­tui­si, kun 3‑vuotias poi­kam­me voi­si näh­dä iso­van­hem­pi­aan ja serk­ku­jaan ihan taval­li­si­na vii­kon­lop­pui­na, ja jopa arke­na spon­taa­nis­ti. Itkin onnes­ta edes aja­tuk­ses­ta, ja sil­loin tie­sin, että olim­me pää­tök­sem­me teh­neet.

Kaik­ki, min­kä vuok­si olim­me Hel­sin­kiin aikoi­naan läh­te­neet, tun­tui täs­sä maa­il­man­ti­lan­tees­sa tois­si­jai­sel­ta. Paluu juu­ril­le veti puo­leen­sa enem­män kuin kos­kaan.

Meis­tä tuli­si taas oulu­lai­sia

Koit­ti tam­mi­kuu ja oma Hel­sin­gin asun­tom­me meni kau­pak­si, muut­to­päi­väk­si mää­räy­tyi maa­lis­kuun vii­mei­nen.

Vali­tet­ta­vas­ti se iha­na, Oulun kau­nis van­ha puu­ta­lo ei lopul­ta pää­ty­nyt­kään mei­dän kodik­si muu­ta­mien syi­den vuok­si, mut­ta tie­sin sii­nä koh­taa, että Ouluun muut­toa ei enää pysäyt­täi­si mikään. Pää­tös oli jo teh­ty ja työ­pai­kat­kin oli täs­sä koh­taa jär­jes­ty­nyt, mie­hel­le oli tar­jot­tu uut­ta työ­tä ja itse sain jär­jes­ty­mään samat työt Oulus­ta etä­nä, oli­han koro­na­ti­lan­ne siir­tä­nyt jo val­miik­si kaik­ki työt etä­toi­mis­toil­le.
Muu­ta­ma viik­ko täs­tä löy­tyi Oulus­ta iha­na koh­de, joka tun­tui hyväl­tä, oli rau­hal­li­sel­la alu­eel­la, 100 met­riä joen­ran­nas­ta omal­la pihal­la sekä sau­nal­la. Mat­kus­tim­me junal­la Ouluun tam­mi­kuun lopus­sa ja menim­me kat­so­maan asun­toa.

Se oli täy­del­li­nen, iha­nam­pi kuin oli­sin kos­kaan voi­nut toi­voa ja mikä hur­jin­ta, bud­je­til­li­ses­ti pal­jon edul­li­sem­pi kuin kol­miom­me Hel­sin­gis­sä.

Teim­me asun­nos­ta saman tien varaus­so­pi­muk­sen suo­raan näy­tön aika­na, ja mat­kus­tim­me koko per­he takai­sin Hel­sin­kiin onnel­li­si­na kyy­ne­leet sil­mä­kul­mas­sa ja pää täyn­nä kaik­kia mah­dol­li­sia tun­tei­ta. Nyt se oikeas­ti tapah­tuu. 14 vuot­ta pois­sa, ja maa­lis­kuun vii­mei­nen päi­vä me ihan oikeas­ti ajai­sim­me muut­toau­ton Ouluun.

Meis­tä tuli­si taas oulu­lai­sia, apua!

Teks­ti: Hen­na Perk­kiö
Kuvat: Vii­vi Mah­la­kaar­to