Sairaanhoitajan opinnot mahdollistavat oman näköisen urapolun
Oulun ammattikorkeakoulun sairaanhoitajaopiskelija Jarno Friimäki kokee koulutuksen antavan laajat valmiudet työelämään. Erityisesti hän on pitänyt opintoihin kuuluvista simulaatioharjoituksista.
Historiaa opiskellut Jarno Friimäki päätti vaihtaa alaa, kun hän tajusi opintojensa aikana haluavansa tehdä konkreettisempaa ja ihmisläheisempää työtä. Sairaanhoitajan koulutus oli Jarnolle selkeä valinta, sillä ammattiin liittyy paljon ihmisten kohtaamista. Lisäksi häntä kiehtoi käsillä tekeminen, joka on olennainen osa sairaanhoitajan työtä.
”Myös terveydenhoitoalalla työskentelevien ystävieni kokemukset vahvistivat sitä tunnetta, että tämä voisi olla minun juttuni.”
Oulun ammattikorkeakoulu valikoitui Oulussa asuvalle Jarnolle ennen kaikkea sijaintinsa vuoksi, mutta myös muiden hyvät kokemukset koulusta painoivat valinnassa.
”Olen saanut olla valintaani tyytyväinen. Opetus on laadukasta, ja yhteishenki Oamkissa on mahtava.”
Hyvät valmiudet työelämään
Sairaanhoitajan opinnot ovat todistaneet Jarnolle, että ala todella on hänen juttunsa. Jarno opiskelee päivätoteutuksessa ja on nauttinut siitä, että pystyy opiskelemaan yhdessä muiden opiskelijoiden kanssa koululla. Erityisen antoisiksi hän on kokenut opintoihin kuuluvat simulaatioharjoitukset.
”Harjoituksissa simuloidut potilastilanteet ovat olleet todella opettavaisia.”
Lisäksi Jarno kertoo pitäneensä mahdollisuudesta suunnata osaamistaan syventävillä opinnoilla oman kiinnostuksen mukaan. Jarno on syventynyt opinnoissaan sisätauti-kirurgiseen hoitotyöhön, sillä se antaa laajat valmiudet tehdä monenlaista työtä niin erikoissairaanhoidossa kuin perusterveydenhuollossakin.
”En halua vielä uran alkuvaiheessa sulkea hirveästi ovia, sillä monet asiat kiinnostavat minua. Valmistuttuani haluan käydä kokeilemassa työskentelyä erilaisissa paikoissa ja kerryttää siten omaa osaamistani.”
Jarno kokee koulutuksen antavan hyvät perusteet ammattiin, vaikka oppiminen jatkuukin vielä läpi työelämän.
”Työelämään voi siirtyä opintojen jälkeen rauhallisin mielin, sillä koulutuksesta saa niin monipuolisesti valmiuksia erilaisiin sairaanhoidon tehtäviin.”
Kärsivällisyyttä opiskeluun
Jarnon mukaan sairaanhoitajan opinnot vaativat opiskelijalta sitoutumista ja kiinnostusta opiskeluun, sillä tehtäviä on paljon.
”Myös hyvät tiimityöskentelytaidot ovat eduksi, sillä ryhmätöitä tehdään usein. Niistä on hyötyä työelämässäkin, kun tehdään paljon töitä muiden ammattiryhmien kanssa.”
Jarnon mielestä sairaanhoitajan koulutus sopii kaikille innokkaille oppijoille, jotka tykkäävät työskennellä ihmisten kanssa. Hän suosittelee Oulun ammattikorkeakoulun sairaanhoitajaopintoja ammattitaitoisten opettajien, työelämälähtöisyyden ja monipuolisuuden vuoksi.
”Jokainen voi rakentaa opinnoista juuri itselleen sopivan paketin. Oamkin ehdoton etu on myös se, että sairaanhoitajaopiskelijoiden kampus sijaitsee ihan lähellä Oulun yliopistollista sairaalaa, jossa tehdään paljon harjoitteluja.”
Tulevia opiskelijoita Jarno haluaa kannustaa kärsivällisyyteen.
”Vaikka opiskelu voi tuntua etenkin alkuun raskaalta, alkaa se kyllä opintojen edetessä helpottaa. Muilta opiskelijoilta ja opettajilta saa myös aina tukea opiskeluun.”
Teksti: Julia Asikainen
Kuva: Antti Leinonen