Revon­tu­lia jah­taa­mas­sa: Ani­ba­lin mat­ka itsen­sä löy­tä­mi­seen ja yhtei­söön

Ani­bal muut­ti San­tia­gon vilk­kail­ta kaduil­ta Ouluun uuden elä­män peräs­sä sekä aloit­ti tie­to- ja vies­tin­tä­tek­nii­kan opin­not OAM­Kis­sa. Kol­me vuot­ta myö­hem­min Ani­bal istui kuk­ku­lan lael­la ystä­vien­sä kans­sa ja tajusi, mikä elä­mäs­sä on tär­kein­tä.

Ani­bal on kotoi­sin tihe­ään asu­tus­ta San­tia­gos­ta, Chi­les­tä. San­tia­gon kau­pun­gis­sa on yli 5 mil­joo­naa asu­kas­ta, enem­män asuk­kai­ta kuin koko Suo­mes­sa. Ani­ba­lin päi­vät koos­tui­vat vilk­kais­ta kaduis­ta, täpö­täyt­tei­ses­tä jul­ki­ses­ta lii­ken­tees­tä sekä elä­väi­ses­tä arjes­ta, kun­nes hän teki pää­tök­sen muut­taa Suo­meen opis­ke­le­maan.

– Unel­ma­ni käyn­nis­tyi vuon­na 2019 tai 2018, kun näin doku­men­tin Euroo­pan sys­tee­meis­tä, Ani­bal muis­te­lee.

– Doku­ment­ti kes­kit­tyi eten­kin Suo­men ope­tus­jär­jes­tel­mään. Sii­tä läh­tien ajat­te­lin, että Suo­mes­sa on var­mas­ti siis­tiä opis­kel­la, kuu­los­taa siis­til­tä. Onpa har­mi, etten voi iki­nä kokea sitä. Sit­ten ajat­te­lin, että mik­si en? Aina­kin voi­sin hakea sin­ne, voin aina­kin yrit­tää. Joten, kokei­lin sitä, ja onnis­tuin sii­nä.

Ja niin Ani­bal päät­ti hakea opis­ke­le­maan Suo­meen doku­men­tin ja eri­lais­ten Suo­mes­ta kuu­le­mien­sa posi­tii­vis­ten ker­to­mus­ten innoit­ta­ma­na. Hänet hyväk­syt­tiin usei­siin opis­ke­lu­paik­koi­hin, mut­ta Ani­bal valit­si OAM­Kin suu­rem­man opis­ke­li­ja­mää­rän vuok­si. Vuon­na 2020 Ani­bal aloit­ti opin­not OAM­Kis­sa tie­to- ja vies­tin­tä­tek­nii­kan tut­kin­nos­sa, eri­kois­tuen net­ti- ja sovel­lus­ke­hi­tyk­seen.

Ouluun aset­tu­mi­nen

Suo­meen saa­pues­saan Ani­bal huo­ma­si, että Oulus­sa on hyvin hil­jais­ta. Bus­sit eivät olleet täyn­nä ihmi­siä kuin San­tia­gos­sa, päin­vas­toin: sii­nä bus­sis­sa, jol­la Ani­bal läh­ti len­to­ken­täl­tä koh­ti uut­ta koti­aan, oli vain yksi mat­kus­ta­ja. Oulus­sa ei tar­vit­se pelä­tä tas­ku­var­kai­ta, ja kaduil­la oli rau­hal­li­sem­paa ja tur­val­li­sem­paa kul­kea, hän muis­te­lee.

– Se tun­tui hie­man epä­to­del­li­sel­ta aluk­si. Moni asia, joi­ta muut ker­toi­vat Suo­mes­ta, oli oikeas­ti tot­ta.

Kun Ani­bal aloit­ti elä­mään­sä Oulus­sa, hän huo­ma­si pian, miten Oulu huo­leh­ti asuk­kai­den­sa hyvin­voin­nis­ta. Koro­na­pan­de­mian aika­na Suo­men aset­ta­mat rajoi­tuk­set antoi­vat kai­kil­le mah­dol­li­suu­den ostaa mas­ke­ja ja koro­na­tes­te­jä koh­tuu­hin­nal­la.

Ani­ba­lin mie­les­tä Oulun pyö­rä­baa­na­sys­tee­mi on hyvin kehi­tet­ty, sil­lä se mah­dol­lis­taa hel­pon pyö­räl­lä liik­ku­mi­sen. Pie­nel­lä vai­val­la hän pys­tyy kul­ke­maan ympä­ri Oulua pyö­räl­lään pyö­rä­baa­no­ja käyt­täen. Luon­toa on kaik­kial­la. Ani­bal naut­tii luon­nos­ta päi­vit­täin käy­mäl­lä puis­tois­sa, Kui­vas­jär­vel­lä ja eri­lai­sil­la met­sä­po­luil­la.

– San­tia­gos­sa ei ole pal­jon vih­rei­tä paik­ko­ja, sil­lä se on todel­la suu­ri, urbaa­ni kau­pun­ki. Siel­lä ei ole tilaa puil­le. Tääl­lä kun kat­son ikku­nas­ta­ni ulos, näen heti met­sää.

”Moni asia, joi­ta muut ker­toi­vat Suo­mes­ta, oli oikeas­ti tot­ta.”

Oulus­sa asu­mi­sen aika­na Ani­bal on alka­nut pyö­räil­lä ja sup-lau­tail­la. Nyky­ään yksi Ani­ba­lin lem­piak­ti­vi­tee­teis­ta on men­nä Kui­vas­jär­vel­le sup­pai­le­maan.

Yhtei­sön löy­tä­mi­nen

Vuon­na 2020, maa­il­ma koki koro­na­pan­de­mian. Ani­bal huo­ma­si tun­te­van­sa yksi­näi­syyt­tä opin­to­jen­sa alus­sa, sil­lä hän viet­ti pal­jon aikaa asun­nos­saan rajoi­tus­ten vuok­si. Ani­bal kui­ten­kin kek­si, kuin­ka löy­tää ystä­viä Oulus­ta.

Ani­bal alkoi käy­mään eri­lai­sis­sa har­ras­tus­ryh­mien, jär­jes­tö­jen ja mui­den taho­jen jär­jes­tä­mis­sä tapah­tu­mis­sa ja toi­min­nas­sa löy­tääk­seen uusia ystä­viä.

– Kun Chi­les­sä menet ihan min­ne vain, pää­set osak­si yhtei­söä taval­la tai toi­sel­la. Mut­ta Oulus­sa sinun pitää etsiä yhtei­sö­si. Mut­ta ei todel­la­kaan ole niin, että sinun täy­tyy pon­nis­tel­la pal­jon ollak­se­si osa yhtei­söä. Se on kuin… Haluan men­nä tän­ne. Haluan olla osa tätä. Joten sit­ten vain menet sin­ne, ja pam. Olet osa sitä yhtei­söä.

– Minus­ta tääl­lä on otet­ta­va se ensim­mäi­nen askel. Isoin asia, jon­ka olen huo­man­nut on se, että muut eivät ota sitä askel­ta puo­les­ta­si. Sinun on teh­tä­vä se itse, ja kun olet muka­na, niin olet muka­na.

Ani­bal huo­ma­si, että vaik­ka suo­ma­lai­set saat­ta­vat­kin aluk­si tun­tua kyl­mil­tä, hei­tä ei pidä pelä­tä lähes­tyä. Kun pää­set puhu­maan suo­ma­lai­sel­le, he ovat usein lem­pei­tä, ystä­väl­li­siä ja avu­liai­ta ihmi­siä, hän sanoo.

– Mie­les­tä­ni paras esi­merk­ki on yksi ystä­vä­ni, joka on noin kak­si met­riä pit­kä. Hänel­lä on aika poke­ri­naa­ma, mut­ta jos hän näkee jon­kun pulas­sa, hän juok­see tämän luok­se ja aut­taa. Hän mie­lel­lään puhuu aina mui­den kans­sa. Ihmi­set saat­ta­vat kat­soa hän­tä ja olet­taa, että hän on pelot­ta­va, mut­ta oikeas­ti hän on rau­hal­li­sin ihmi­nen, jon­ka tie­dän.

Työn ja vapaa-ajan tasa­pai­no

Tänä vuon­na Ani­ba­lin oli suo­ri­tet­ta­va har­joit­te­lu opin­to­jaan var­ten. Onnek­si Ani­bal sai ystä­väl­tään suo­si­tuk­sen Vuo AI ‑nimi­sel­le yri­tyk­sel­le. Lähe­tet­ty­ään CV:nsä ja suo­ri­tet­tu­aan eri­lai­sia tai­to­tes­te­jä, Ani­ba­lil­le ker­rot­tiin, että hän sai pai­kan. Työ­har­joit­te­lun jäl­keen Ani­bal sai työ­pai­kan samas­ta yri­tyk­ses­tä.

Ani­bal on ehti­nyt siis kokea suo­ma­lais­ta työ­kult­tuu­ria, ja hän pitää sitä ainut­laa­tui­se­na. Ennen Suo­mea Ani­ba­lil­la oli käsi­tys, että työ­har­joit­te­lut oli­si­vat tyl­siä, mut­ta nyt Ani­ba­lil­la on päin­vas­tai­nen koke­mus. Ani­bal on myös posi­tii­vi­ses­ti yllät­ty­nyt sii­tä, kuin­ka hyvin vapaa-aikaa ja loma-aikaa kun­nioi­te­taan suo­ma­lai­ses­sa työ­elä­mäs­sä.

– Kun pää­set pois töis­tä, pää­set oikeas­ti pois töis­tä. Töi­tä aja­tel­laan vas­ta kel­lo yhdek­säl­tä huo­mi­saa­mu­na. Ennen sitä voit teh­dä töis­tä saa­mil­la­si rahoil­la ihan mitä haluat. Mikä on tie­ten­kin työn­teon tar­koi­tus. Ja pidän sii­tä, että Suo­mes­sa se vain toi­mii niin. Se toi­mii juu­ri niin kuin tar­koi­tet­tu. Voin pääs­tä pois töis­tä ja men­nä vain jär­vel­le uimaan tai men­nä Nal­li­ka­riin – ja vain pitää haus­kaa. Tai voin kävel­lä kes­kus­tas­sa ja napa­ta itsel­le­ni ham­pu­ri­lai­sen.

Revon­tu­lia met­säs­tä­mäs­sä

Oli keväi­nen ilta, kun Ani­bal ja hänen ystä­vän­sä huo­ma­si­vat, että ympä­ri maa­il­maa pian näkyi­si pal­jon revon­tu­lia. Sii­tä ins­pi­roi­tu­nee­na ystä­vät läh­ti­vät yhdes­sä met­säs­tä­mään revon­tu­lia. Het­ken käve­lyn jäl­keen he pää­tyi­vät kuk­ku­lan pääl­le.

Kun he kat­soi­vat tai­vaal­le, Ani­bal tajusi, kuin­ka pal­jon hänen elä­män­sä oli muut­tu­nut. Vain kol­me vuot­ta sit­ten Ani­bal oli tun­te­nut olon­sa yksi­näi­sek­si koro­na­pan­de­mian vuok­si, ja nyt hän oli kat­so­mas­sa tai­vaal­le ystä­vien­sä ympä­röi­mä­nä, luon­non kes­kel­lä.

– Sil­lä het­kel­lä tajusin, kuin­ka pal­jon hie­no­ja asioi­ta olen saa­nut ja koke­nut tääl­lä olles­sa­ni. Sil­loin oli myö­häi­nen ilta, mut­ta en tun­te­nut oloa­ni tur­vat­to­mak­si. Olin luon­non kes­kel­lä. Olin ihmis­ten kans­sa, jot­ka hyväk­syi­vät minut sel­lai­se­na kuin olen. Ja odo­tim­me luon­no­nil­miön tapah­tu­van, mitä ei tapah­du mis­sään muu­al­la. Vaik­ka lopuk­si emme pääs­seet näke­mään sitä, se oli sil­ti mah­ta­vaa.

Nyky­ään Ani­ba­lin mie­les­tä Oulu on rau­hal­li­nen asuin­paik­ka. Hän on kas­va­nut ihmi­se­nä, ja alka­nut naut­tia elä­mäs­tä enem­män, ottaen asiat hitaam­min. Ani­bal ei ole vain löy­tä­nyt uusia ystä­viä ja koke­muk­sia, mut­ta myös ainut­laa­tui­sia työ­mah­dol­li­suuk­sia. Jat­kos­sa Ani­bal haluai­si jää­dä Ouluun.

Teks­ti: Anni-Maria Tei­rik­ko