Muu­tok­sen omak­su­mi­sen voi­ma: Fari­han mat­ka Dha­kas­ta Ouluun

Tapaa Fari­ha, Oulun yli­opis­ton Educa­tion and Glo­ba­li­sa­tion ‑mais­te­rioh­jel­man opis­ke­li­ja. Hänen mat­kan­sa Bangla­des­hin Dha­kan vilk­kail­ta kaduil­ta sees­tei­seen Ouluun on todel­la­kin ollut mul­lis­ta­va. Ota sel­vää, kuin­ka oulu­lais­ten ihmis­ten läm­pö, uuden kie­len oppi­mi­sen haas­teet sekä suo­ma­lai­sen luon­non kau­neus ovat muo­van­neet hänen koke­mus­taan.

Kuka?

”Ole roh­kea. Ota ris­ke­jä. Mikään ei voi kor­va­ta koke­mus­ta.” Nämä Pau­lo Coel­hon sanat ovat kai­ku­neet mie­les­sä­ni aina sii­tä asti, kun aloi­tin elä­mää mul­lis­ta­van mat­ka­ni Bangla­des­hin Dha­kas­ta Suo­men Ouluun. Nime­ni on Fari­ha Khan, suo­ri­tan täl­lä het­kel­lä tois­ta mais­te­rin­tut­kin­toa­ni Oulun yli­opis­ton Educa­tion and Glo­ba­li­sa­tion ‑ohjel­mas­sa, ja uskon vah­vas­ti koke­mus­ten mul­lis­ta­vaan voi­maan.

On kulu­nut 10 kuu­kaut­ta sii­tä, kun vaih­doin Dha­kan tutun häli­nän Oulun sees­tei­seen char­miin. Englan­nin­kie­li­sen kir­jal­li­suu­den kou­lu­tus­taus­tan (kan­di­daa­tin- ja mais­te­rin­tut­kin­to) sekä kuu­den vuo­den työ­ko­ke­muk­sen jäl­keen yli­opis­to-opet­ta­ja­na Bangla­des­his­sa, kai­pa­sin syvem­pää ymmär­rys­tä kou­lu­tus­po­li­tii­kas­ta. Halusin oppia lisää eri­tyi­ses­ti inkluusion kon­sep­tis­ta kou­lu­tuk­ses­sa.

Suo­mi, jota on ylis­tet­ty ver­taan­sa vail­la ole­vas­ta kou­lu­tus­jär­jes­tel­mäs­tään sekä ase­mas­taan maa­il­man onnel­li­sim­pa­na maa­na, kut­sui minua tar­joa­mal­la aka­tee­mis­ta huip­puo­saa­mis­ta. Halusin myös saa­da oma­koh­tais­ta koke­mus­ta suo­ma­lai­ses­ta kou­lu­tusym­pä­ris­tös­tä pääs­täk­se­ni näke­mään, miten inklusii­vi­suu­den peri­aat­tei­ta sovel­le­taan käy­tän­nön toi­min­nas­sa sekä pys­tyäk­se­ni ymmär­tä­mään Suo­men kou­lu­tus­me­nes­tyk­sen taus­tal­la pii­le­vät salai­suu­det.

Mik­si Oulu?

Oulun valit­se­mi­nen uudek­si kodik­se­ni oli tie­toi­nen pää­tös, lähin­nä sik­si, että halusin opis­kel­la Oulun yli­opis­tos­sa. Minul­la oli kor­keat odo­tuk­set yli­opis­toon liit­tyen, sil­lä jo Suo­meen aset­tu­neet per­heen­jä­se­ne­ni sekä eri­tyi­ses­ti vel­je­ni, joka opis­ke­li tuol­loin myös Oulun yli­opis­tos­sa, oli­vat ker­to­neet minul­le sii­tä pal­jon. Täy­tyy myön­tää, että odo­tuk­se­ni täyt­tyi­vät, sil­lä uskon oikeas­ti oppi­nee­ni pal­jon Oulun yli­opis­tos­ta sekä eri­tyi­ses­ti kas­va­tus­tie­tei­den tie­de­kun­nas­ta.

Sinä päi­vä­nä, kun saa­vuin Ouluun junal­la Hel­sin­gis­tä, olin hie­man pet­ty­nyt rau­ta­tie­a­se­man vaa­ti­mat­to­maan kokoon. Huo­ma­sin kui­ten­kin pian, että kau­pun­gin todel­li­nen kau­neus ei pii­le sen suu­ruu­des­sa, vaan sen asuk­kai­den läm­mös­sä sekä sitä ympä­röi­vän luon­non run­sau­des­sa.

Oulun edut

Vas­toin yleis­tä ste­reo­ty­pi­aa pidät­ty­väi­sis­tä suo­ma­lai­sis­ta, koin oulu­lais­ten ole­van erit­täin ystä­väl­li­siä ja aut­ta­vai­sia. Kyl­mäs­tä sääs­tä huo­li­mat­ta ihmi­set tun­tui­vat todel­la läm­min­sy­dä­mi­sil­tä. Hei­dän haluk­kuu­ten­sa aut­taa ja hei­dän aito innos­tuk­sen­sa sai minut aina tun­te­maan olo­ni kotoi­sak­si, olin sit­ten eksyk­sis­sä kadul­la tai muu­toin opas­tuk­sen tar­pees­sa.

Huo­li­mat­ta kamp­pai­lus­ta­ni kie­li­muu­rin kans­sa ja uuteen kult­tuu­riin kotou­tu­mi­sen haas­teis­ta, sain loh­tua ympä­ril­lä­ni ole­vien oulu­lais­ten ystä­väl­li­syy­des­tä, riip­pu­mat­ta sii­tä koh­ta­sin­ko hei­dät yli­opis­tos­sa vai muis­sa vie­rai­le­mis­sa­ni pai­kois­sa. Yksi kos­ket­ta­vim­mis­ta esi­mer­keis­tä täs­tä oli vuo­ro­vai­ku­tuk­se­ni tyt­tä­re­ni esi­kou­lun­opet­ta­jien kans­sa. Joka ker­ta kun vie­rai­lin esi­kou­lus­sa, he ter­veh­ti­vät minua aidol­la läm­möl­lä, ja hei­dän hymyn­sä ker­toi­vat minul­le välit­tä­mi­ses­tä ja huo­len­pi­dos­ta. Eräs iäk­kääm­pi opet­ta­ja hala­si minua äidil­li­ses­ti joka ker­ta kun vie­rai­lin esi­kou­lus­sa, tar­jo­ten loh­tua ja tyyn­nyt­te­lyä, kun olin epä­var­ma erääs­tä per­hea­sias­ta.

Vaik­ka muu­tim­me Ouluun per­hee­nä, mie­he­ni piti pala­ta kotiin äkil­li­sen hätä­ta­pauk­sen vuok­si. Nii­nä vai­kei­na kuu­kausi­na, kun mie­he­ni oli Dha­kas­sa ja minä ja tyt­tä­re­ni jou­duim­me navi­goi­maan meil­le tun­te­mat­to­mas­sa Suo­men tal­ves­sa yksin, esi­kou­lun­opet­ta­jien tues­ta tuli minul­le kor­vaa­ma­ton­ta. He näki­vät yli­mää­räis­tä vai­vaa puhuak­seen englan­tia kans­sa­ni vain tie­dus­tel­lak­seen hyvin­voin­tia­ni sekä tar­jo­tak­seen roh­kai­se­via sano­ja ja empa­ti­aa, mikä keven­si hen­kis­tä taak­kaa­ni.

Par­haa­na muis­to­na­ni Oulus­ta haluan kui­ten­kin muis­taa erään ker­ta­kaik­ki­sen kau­niin het­ken, joka tun­tui minus­ta tai­an­omai­sel­ta ja joka todel­la van­git­si ”oulu­lai­sen ole­mas­sao­lo­ni” ole­muk­sen.

Erää­nä kyl­mä­nä tal­vi­aa­mu­na jou­lu­kuun lop­pu­puo­lel­la kat­soin ulos kah­dek­san­nen ker­rok­sen asun­to­ni ikku­nas­ta unet­to­man yön jäl­keen, ja näin jotain hen­keä­sal­paa­vaa: sil­män­kan­ta­mat­to­miin lumeen peit­ty­nei­tä män­ty­jä kyl­pe­mäs­sä aamuau­rin­gon peh­meäs­sä heh­kus­sa. Het­ken tun­tui sil­tä, kuin itse aika oli­si jää­ty­nyt edes­sä­ni levit­täy­ty­vään mai­don­val­koi­seen mai­se­maan. Tuo­na puh­tau­den het­ke­nä kaik­ki huo­le­ni ja pel­ko­ni suli­vat pois, ja tilal­le las­keu­tui syvä rau­han ja kii­tol­li­suu­den tun­ne luon­non aar­tei­ta koh­taan.

Minul­le yksi Oulun sil­miin­pis­tä­väm­mis­tä puo­lis­ta on sen lähei­syys luon­toon. Beto­nis­ta teh­dys­tä Dha­kan met­ro­po­lis­ta kotoi­sin ole­val­le veh­rey­den ja rau­hal­lis­ten met­sien run­saus joka kul­man taka­na tun­tuu häm­mäs­tyt­tä­väl­tä. Eten­kin Hupi­saar­ten puis­tos­ta on tul­lut suo­sik­ki­ni – tai­an­omai­nen paik­ka, joka tar­jo­aa kaik­ki­na vuo­de­nai­koi­na loh­tua elä­män kaa­ok­sen kes­kel­lä. Se on mel­ko lähel­lä asuin­paik­kaa­ni.

Vie­rai­lin puis­tos­sa ensim­mäi­sen ker­ran tal­vel­la, ja se tun­tui mel­kein kuin lumo­tul­ta Nar­nial­ta, todel­li­sel­ta tal­ven ihme­maal­ta. Yllä­tyk­sek­se­ni löy­sin pai­kas­ta aivan uuden­lai­sen puo­len hil­jat­tain, nyt kun Oulus­sa on vih­doin kesä.

”Puis­to tun­tui mel­kein kuin lumo­tul­ta Nar­nial­ta, todel­li­sel­ta tal­ven ihme­maal­ta.”

Kesäl­lä se on täy­del­li­nen paik­ka lap­si­per­heil­le. Voit kat­sel­la las­ten leik­ke­jä samal­la, kun makoi­let tai istus­ke­let itse ruo­hi­kol­la pien­ten puro­jen vie­res­sä ja kuun­te­let vir­taa­van veden musiik­kia sekä lin­tu­jen lau­lua. Oulun ympä­ril­lä on run­saas­ti saman­kal­tai­sia puis­to­ja ja vesis­tö­jä, jot­ka voi­vat tar­jo­ta nopean pako­pai­kan arjen haas­teis­ta.

Oulus­sa koh­taa­ma­ni haas­teet

Kun saa­vuin Ouluun syk­syl­lä, monet tut­tu­ni vit­sai­li­vat varoit­ta­vaan sävyyn käyt­täen kuu­lui­saa ilmaus­ta ”Win­ter is coming!”. Alun perin ajat­te­lin, että tal­ven anka­rat, jopa yli 30 pak­ka­sas­tee­seen putoa­vat läm­pö­ti­lat oli­si­vat suu­rin haas­tee­ni, sil­lä tulen maa­il­man läm­pi­mäm­mäs­tä osas­ta. Tämä ole­tus osoit­tau­tui kui­ten­kin pian vää­räk­si!

Sii­tä het­kes­tä alkaen, kun saa­vuin Ouluun, aloin innok­kaas­ti etsiä osa-aikais­ta työ­paik­kaa. Yllä­tyk­sek­se­ni tämä osoit­tau­tui suu­rim­mak­si haas­teek­si, jon­ka olen kos­kaan koh­dan­nut. Yri­tyk­sis­tä­ni huo­li­mat­ta en saa­nut ainut­ta­kaan haas­tat­te­lu­kut­sua – jyrk­kä vas­ta­koh­ta aiem­piin koke­muk­sii­ni ver­rat­tu­na.

Bangla­des­his­sa asues­sa­ni tun­sin ylpeyt­tä sii­tä, että yksi­kään työ­nan­ta­ja ei ollut iki­nä tor­ju­nut minua ja olin ollut jat­ku­vas­ti työl­lis­tet­ty­nä yli­opis­to-opin­to­ni aloit­ta­mi­ses­ta saak­ka. Sen ymmär­tä­mi­nen, että olin hake­nut lähes sataa työ­paik­kaa ilman yhtä­kään vas­taus­ta, oli kat­ke­ra pala niel­tä­väk­si. Syy­pää? Toden­nä­köi­ses­ti kie­li­muu­ri.

Oulus­sa, kuten pian huo­ma­sin, suju­va suo­men kie­len tai­to on usein työl­lis­ty­mi­sen edel­ly­tys. Huo­li­mat­ta vai­kut­ta­vas­ta ansio­luet­te­los­ta­ni ja suo­si­tuk­sis­ta­ni, kyvyt­tö­myy­te­ni kom­mu­ni­koi­da pai­kal­li­sel­la kie­lel­lä osoit­tau­tui mer­kit­tä­väk­si esteek­si. En kui­ten­kaan menet­tä­nyt toi­voa­ni, vaan jat­koin yrit­tä­mis­tä.

Miten pää­dyin IH Ouluun

Yli­opis­to-opin­to­je­ni pakol­li­se­na osa­na minun oli saa­ta­va työ­har­joit­te­lu­paik­ka. Ensim­mäi­set kak­si kuu­kaut­ta kului­vat kui­ten­kin tulok­set­to­mas­sa etsin­näs­sä. Oulun yli­opis­ton kas­va­tus­tie­tei­den tie­de­kun­nan jär­jes­tä­mil­lä har­joit­te­lu­mes­suil­la tör­mä­sin kui­ten­kin toi­von sätee­seen ­– Inter­na­tio­nal House Ouluun. Uudel­la opti­mis­mil­la pitc­ha­sin itse­ni hei­dän valin­ta­ko­mi­teal­leen ja lähe­tin hake­muk­se­ni vii­py­mät­tä.

Haas­tat­te­lu­kut­su tuli nopeas­ti, mer­ki­ten rat­kai­se­vaa het­keä mat­kal­la­ni. Vaik­ka työl­lis­ty­mi­sen mah­dol­li­suus oli hou­kut­te­le­va, jo pelk­kä mah­dol­li­suus pääs­tä haas­tat­te­luun täyt­ti minut onnis­tu­mi­sen tun­teel­la. Ja näin alkoi aika­ni työ­har­joit­te­li­ja­na Inter­na­tio­nal House Oulus­sa ­– roo­li, jos­ta olen äärim­mäi­sen kii­tol­li­nen.

Vink­ki­ni Ouluun saa­pu­vil­le

Koke­muk­se­ni on opet­ta­nut minul­le kie­li­tai­don tär­key­den Suo­men työ­mark­ki­noil­la navi­goi­mi­ses­sa. Maas­sa, jos­sa suo­mi on val­lit­se­va kom­mu­ni­koin­ti­kie­li, kie­len suju­va osaa­mi­nen avaa ovia monil­le mah­dol­li­suuk­sil­le ja edis­tää mer­ki­tyk­sel­lis­ten yhteyk­sien luo­mis­ta. Vaik­ka Oulus­sa osa­taan laa­jas­ti englan­tia, suo­men kie­len tai­to on edel­leen arvo­kas­ta heil­le, jot­ka etsi­vät pit­kä­ai­kais­ta työ­suh­det­ta ja halua­vat kotou­tua suo­ma­lai­seen yhteis­kun­taan.

Yhteen­ve­to­na voin tode­ta, että mat­ka­ni Oulus­sa on ollut osoi­tus tun­te­mat­to­man omak­su­mi­sen ja oman muka­vuusa­lu­ee­ni ulko­puo­lel­le astu­mi­sen voi­mas­ta. Koh­taa­mie­ni ylä- ja ala­mä­kien kaut­ta olen kehit­ty­nyt vah­vem­mak­si ja sit­keäm­mäk­si, ja olen nyt usei­ta pol­kua­ni muo­van­nei­ta koke­muk­sia rik­kaam­pi. Ja kun mat­ka­ni täs­sä kau­pun­gis­sa jat­kuu, toi­von tot­tu­va­ni suo­men kie­leen ja oppi­va­ni puhu­maan sitä nopeas­ti jat­kaak­se­ni elä­mää­ni revon­tu­lien alla (joi­ta en ole vie­lä saa­nut mah­dol­li­suut­ta näh­dä!).