Škoda Transtechilla työskentelevä projekti-insinööri Ville Mäntylä: ”Työssäni näen hyvin konepajan koko prosessin”
Sosiaaliset taidot, uteliaisuus ja avoin asenne kaikelle. Näistä ominaisuuksista on ollut paljon etua työssäni, sanoo projekti-insinööri Ville Mäntylä.
Škoda Transtechilla työskentelevä Ville Mäntylä huomasi lukio-opiskelujensa aikana, että kielet voisivat olla hänen vahvuutensa. Loppupeleissä hän kuitenkin päätyi pohtimaan tekniikan alaa seuraavana siirtonaan, koska se kiinnosti enemmän.
Logistiikkainsinööri-veljeltään hän oli kuullut innostavia tarinoita alasta ja vakuuttunut, että se tarjoaa monipuolisia tehtäviä.
Armeijan jälkeen Ville opiskeli konetekniikan insinööriksi Seinäjoen ammattikorkeakoulussa. Hän teki opintoihin kuuluvat työharjoittelut ja päättötyön lähialueella sijaitsevassa metallialan yrityksessä, johon hän päätyi töihin opiskelujensa jälkeen.
– Olin aiemmin myös kesätöissä työnjohtajana tässä tutussa teräsrakenteita valmistavassa pajassa, joten oli luonnollista jatkaa samassa paikassa. Työskentelin siellä kolme vuotta projekti-insinöörinä, kunnes aloin etsiä töitä Oulusta.
”Oulu on viihtyisä paikka”
Ouluun Ville muutti puolisonsa luokse tammikuussa 2021. Tuolloin hänen puolisonsa opiskeli Oulussa, ja Ville halusi asua tämän kanssa samalla paikkakunnalla.
Kaupunki ei ollut eteläpohjalaiselle miehelle entuudestaan tuttu. Oulun hän muistaa aiemmasta elämästään vain ohikulkupaikkana matkalla Lappiin.
– Nyt olen huomannut, että Oulu on viihtyisä paikka. Täältä löytyvät kaikki palvelut, joita ihminen tarvitsee.
Viihtyvyyteen on vaikuttanut suuresti myös mukava työ – sen sisältö ja työkaverit. Ville, 27, kertoo ystävystyneensä monien kanssa työpaikalla niin, että kollegoiden kanssa tulee vietettyä välillä myös vapaa-aikaa.
”Projektipäällikön oikea käsi”
Yksi Škoda Transtechin suurimmista projekteista on tällä hetkellä pääkaupunkiseudulle tulevien Raide-Jokeri-vaunujen valmistaminen. Vaunut tehdään konsernin Otanmäen-tehtaalla Kainuussa.
Projekti-insinöörinä Ville huolehtii muun muassa, että työt etenevät sovitusti, suunnitellusti ja pysyvät aikataulussa.
– Olen ikään kuin projektipäällikkömme oikea käsi. Vaikka budjettivastuu on pääsääntöisesti projektipäälliköllä, on tässä työssä myös oma vastuunsa ja toimenkuvani on laaja.
– Toimin monien ihmisten kanssa, niin täällä Oulun-toimistolla, tehtaalla kuin asiakkaiden kanssa. Juoksevissa asioissa olen ensisijainen yhteyshenkilö. Jos eteen tulee tilanne tai kysymys, johon en itse tiedä vastausta, niin yrityksen sisältä löytyy aina henkilö vastaamaan kysymyksiin.
”Lattiat kiiltävät ja valot loistavat”
Vähintään pari kertaa kuukaudessa, tarvittaessa useamminkin, Ville vierailee Otanmäen-konepajalla, jossa valmistetaan muun muassa raitiovaunuja.
– Monella on tehdastyöskentelystä väärä kuva, jonka mukaan siellä olisi hämärää ja likaista. Hämmästelin itsekin alkuun, kuinka siistiä tehtaalla on. Varusteluosastolla lattiat kiiltävät ja valot loistavat kirkkaasti.
– Samoin insinööreistä ajatellaan, että suurin osa meistä on miehiä. Škoda Transtechilla on töissä niin naisia kuin miehiä. On aina mukava nähdä, että alalle tulee koko ajan enemmän naisia.
Otanmäen-tehtaalla hän tapaa esimerkiksi tuotannonsuunnittelijoita ja tuotantoinsinöörejä. Työnjohtajat puolestaan tekevät töitä koneistajien kanssa, Ville mainitsee.
Kansainvälisessä työympäristössä pärjäämiseen tarvitaan myös kielitaitoa; enimmäkseen Ville käyttää työkielenään suomea ja toisinaan englantiakin, kun hän on yhteydessä tšekkiläisiin kollegoihinsa tai ulkomaisiin tavarantoimittajiin.
– Tämä on ainutlaatuinen ala ja työtehtävissäni näen hyvin konepajan koko prosessin. Minulla on mainiot mahdollisuudet nähdä organisaation kaikki osa-alueet ja mitä niissä tapahtuu.
– Parasta työssäni on se, että pääsen tekemään hommia ammattitaitoisen porukan kanssa. Meillä on täällä paljon väkeä tekemässä tuotetta, joka kehittää joukkoliikennettä ja luo ympäristöystävällisempää tulevaisuutta.
”Työhyvinvointi on huomioitu hyvin”
Pääsääntöisesti Ville työskentelee maanantaista perjantaihin aloittaen työpäivänsä kahdeksalta aamulla. Osan viikosta hän työskentelee etänä kotoa käsin, mutta hän tykkää myös mennä uuteen toimistoon Oulun Teknologiakylään.
Työpäivänsä Ville pyrkii lopettamaan neljältä iltapäivällä. Joskus päivät saattavat kuitenkin venyä, mutta satunnaiset ylityöt eivät häntä haittaa.
– Vapaa-ajalla palaudun parhaiten urheillen enkä silloin mieti työjuttuja.
– Työhyvinvointi on huomioitu hyvin täällä. Myös kehittymismahdollisuudet on otettu huomioon. Äskettäin esimerkiksi projekti-insinöörinä työskentelevä kollegani yleni projektipäälliköksi.
Alansa palkkataso kulkee Villen mukaan hyvin linjassa työtehtävien ja kehittymisen mukaan. Hän kertoo, että ensimmäisessä työpaikassaan projekti-insinöörinä hän sai palkkaa alkuun vähän alle 3 000 euroa kuukaudessa. Mutta hetken jälkeen palkka nousi 3 000 paremmalle puolelle – ja siitä lähtien tienestit ovat nousseet, Ville toteaa tyytyväisenä.