Kyselyn tulos: Energiansäästö ja ilmastoystävällisyys kiinnostavat oululaisia
Making City ‑hankkeen yhtenä tavoitteena on lisätä keskustelua energiatehokkuudesta ja lisätä asukkaiden intoa energiansäästämiseen.
Viime keväänä Oulussa selvitettiin kuntalaisten näkemyksiä muun muassa omista kulutustottumuksista sekä ympäristövaikutuksista ja niihin vaikuttamisesta. Kyselyn tulosten mukaan eniten sähkön ja energian kulutuksen ilmastovaikutuksiin voidaan vaikuttaa erityisesti teollisuuden ja liiketoiminnan sekä valtion ja kuntien hallinnon kautta, mutta myös yksittäisten kuntalaisten tekemillä teoilla on merkitystä.
Suurin osa kyselyyn vastaajista pyrkii vaikuttamaan ympäristöön oman energiankulutuksensa kautta. 95 % vastaajista pitää ympäristöystävällisyyttä eriasteisesti valintakriteerinä omassa elämässään. Arjen käyttäytymisessä vastaajat kiinnittivät huomiota energiansäästöön. Lähes jokainen vastaaja ilmoitti sammuttavansa valot kotoa lähtiessään, 2/3 vastaajista osti ja käytti vähäenergisiä muotoja ja yli puolet oli vähentänyt lämpimän veden käyttöä tai pienentänyt huonelämpötiloja.
Vastaajien mukaan heidän kodeissaan oli jonkin verran älyteknologiaa, jolla pystytään seuraamaan tai optimoimaan kulutusta. Älykkyys kohdentui enimmäkseen lämmitykseen, valaistukseen, ilmastointiin tai autojen lämmitykseen. Making City ‑hankkeessa halutaan herättää keskustelua energiatehokkuudesta ja kannustaa asukkaita kulutustottumustensa seurantaan ja optimointiin.
Energiatietoisuuden vahvistamiseksi ja kulutustottumusten muuttamiseksi vastaajat haluaisivat saada esimerkiksi tietoa energiankulutuksestaan muihin kotitalouksiin verrattuna ja kulutuksen tarkemmasta jakaumasta. Energiatehokkuuden edistämiseksi kuntalaiset odottavat neuvoja ja suosituksia energiansäästökäyttäytymiseen ja ‑toimenpiteisiin sekä materiaalisen kulutukseen vähentämiseen.
VTT toteutti kyselyn osana Making City ‑projektia, joka perustuu Oulun kaupunkistrategiaan 2026 ja ympäristöohjelmaan, tukee niiden energia- ja materiaalitehokkuuden mukaisia tavoitteita sekä edistää hiilineutraalille kaupungille asetetun päämäärän saavuttamista.
Lisätietoja Making City ‑hankkeesta nettisivuilla www.ouka.fi/kaukovainio.