Pyöräilytapahtuma oululaisille
Pyöräilyn me oululaiset tunnemme! Kaupungin kestävän liikkumisen teema jatkuikin rullaavissa merkeissä, kun Oulun kaupunki järjesti talvikauden avaavan pyöräilytapahtuman Positiivisen anarkian tempauksena.
Tiesitkö, että Oulussa tehdään jo lähes 20 % matkoista pyörillä, ja että seudulla kiemurtelee pyörätieverkostoa jo lähes 1 000 km! Talvipyöräilykään ei ole Oulussa ihmetyksen aihe, vaan vauvasta vaariin potentiaalinen tapa liikkua paikasta toiseen – positiivista anarkiaa parhaimmillaan.
Pyöräilykaupungit eivät synny itsestään, ja Oulussa ymmärretään, että verkoston hyvä huolto talvella on investointi, ei kulu. Kun lisäksi pyöräreitti oikaisee jopa kilometrejä autoiluväyliin nähden, syntyy pyöräilystä ympärivuotinen ja haluttava matkantekomuoto ja jopa kulttuuri, josta voidaan ottaa mallia niin kansallisesti kuin usein kansainvälisestikin.
“Pyöräilyä tarvitaan lisää lukuisista eri syistä: ilmasto, luontokato, kansanterveys, meluntorjunta, ilmanlaatu, kaupunkitilan tehokas käyttö… Jotta muutos saadaan käyntiin, pyöräilystä tulee puhua”, kertoo Oulun polkupyöräilijöiden hallituksen varapuheenjohtaja Pasi Haapakorva tempauksen tarkoituksesta.
Oulussa pyöräily ennen kaikkea ihan tavallisten kaupunkilaisten sydämen asia. Kaupunkilaiset ovat ilmiantaneet Positiivisen anarkian teoksi Bike’s Patrullen ‑toiminnan, jossa palautetaan varastettuja pyöriä omistajilleen.
Oulun kaupungin pyöräilytapahtuma nosti esiin oululaisten suosikkiliikkumismuodon
Pyöräilykulttuurissa tärkeintä ovat tietenkin oululaiset, ja heille järjestettiin pyöräilyn talvikauden aloittava polkupyörätapahtuma Kauppurienaukiolla Valkean edessä lauantaina 5. marraskuuta. Mukana menossa olivat kaupungin ja kauppakeskuksen lisäksi Oulun polkupyöräilijät ry, Liikenneturva, Pyörähuolto Oulu, Sunkoru sekä Ruohonjuuri. Niin Sunkoru kuin Ruohonjuuri tarjosivat pyöräileville asiakkaille myös alennuksia.
Tapahtuma houkutteli marraskuun harmaudesta huolimatta paikalle reippaasti oululaisia pyörän selässä. Moni paikallaolija kertoikin olevansa niin kesä- kuin talvipyöräilijä, ja talvikauteen varautuessa Pyörähuolto Oulun huoltopisteellä kävi kova kuhina. Myös Liikenneturvan sääntövisa oli suosittua ohjelmaa: ja ihmiset pääsivät testaamaan tietonsa muun muassa väistämisvelvollisuuksista.
Oulun polkupyöräilijöiden kanssa jutelleet oululaiset todistivat sen, että pyöräily on koodattu alueen ihmisiin syvälle:
“Lauantaina saimme monelta kaupunkilaiselta kuulla, että pyöräily talvella ei ole oululaiselle sen suurempi ihme kuin kesälläkään, varsinkin kun varusteet ovat kunnossa: pyörässä valot edessä ja takana, sään mukaiset vaatteet sekä tiet kunnolla aurattu, kuten meillä Oulussa vuosi vuodelta paremmin on!” oupolaiset kommentoivat.
Mikä on sinusta pyöräilyyn tai muuhun oululaiseen toimeen tai tekemiseen liittyvä arkinen teko tai tekijä, josta kaikkien muidenkin tulisi tietää? Ilmianna ajatuksesi alla – parhaita paloja nostetaan esiin somessa ja Positiivisen anarkian sivulla.
Kerro positiivisen anarkian teoista Oulussa
Tiedätkö henkilön tai tahon, joka toteuttaa arkisia positiivisesti anarkistisia tekoja ja muuttaa Oulua aina vain mahtavammaksi? Tai keksitkö, millaisin konkreettisin toimin Oulu voisi muuttua vielä paremmaksi? Ilmianna ajatuksesi – parhaita paloja nostetaan esiin somessa ja tällä sivulla.