KL Mechanicsin Artun vinkit nuorelle työnhakijalle
Tärkeintä on, että intoa ja motivaatiota riittää, sanoo työnjohtajana työskentelevä Arttu Viljamaa.
”Miten teille pääsee töihin?”
Tämä kysymys pyörii nyt monen nuoren mielessä, kun käsillä on kesätöiden ja harjoittelupaikkojen etsiminen. Tai jopa valmistumisen jälkeisen työpaikan haku.
KL Mechanicsin Arttu Viljamaa avasi rekrytoinnin näkökulmia Kaakkurin koulun nuorille, kun hän kävi tammikuun lopussa puhumassa Työn Taitajat ‑tapahtumassa.
Vaikka Artun työnantaja edustaa metalli- ja konepajateollisuutta, hänen oppinsa sopivat mille tahansa alalle:
– Tärkeintä on työnhakijan into ja motivaatio.
Kun Arttu etsi opiskelupaikkaa peruskoulun jälkeen, hän oli miettinyt elektroniikka-asentajan uraa. Koulun kautta hän pääsi tutustumaan OSAOn eri vaihtoehtoihin – ja suunnitelmat muuttuivat lennosta.
– Valitsin koneistamisen opinnot, jotka olivat erittäin käytännönläheiset ja mukavat. Hain opiskelujeni aikana KL Mechanicsille työharjoitteluun ja pääsin sinne kesätöihinkin.
Myöhemmin Arttu on huomannut omien valintojensa avulla, että hänen työpaikallaan voi edetä esihenkilötehtäviin ammatillisellakin koulutuksella. Nyt hän työskentelee työnjohtajana KL Mechanicsilla.
Arttu kuvaili myös, millaista työ on nykyaikaisessa koneistamossa. Monelle nuorelle tulee yllätyksenä, että koneistaminen on siistiä sisätyötä ja siihen liittyy olennaisesti ohjelmointi: metalliala ei olekaan enää pelkkää rälläköintiä.
Lisäksi Artulla oli painavaa asiaa työelämän säännöistä ja vinkkejä työnhakuun:
- Tee CV huolellisesti, kerro mahdollisimman tarkkaan mitä olet tehnyt.
- Hakemukseen kannattaa tehdä saate, miksi juuri sinä olisit hyvä työntekijä; mitkä ominaisuudet ovat sinussa ehdotonta timanttia ja miksi olet kiinnostunut juuri tästä yrityksestä?
- Muista käytöstavat myös puhelimessa: esittele itsesi, ole jämpti, lopeta puhelu kohteliaasti. Kiitä tiedoista, vaikka viesti ei olisi itselle mieluinen.
- Tutustu kohdeyritykseen ja pyri rakentamaan käsitys yrityksen tekemisestä.
- Ole aktiivinen, kylmät sähköpostihakemukset pääsevät harvoin jatkoon. Soittele perään ja ole kiinnostunut.
- Hyvä itseluottamus on tärkeä, mutta ei saa olla ylimielinen.
Jos pääset töihin
- pyri antamaan hyvä ensivaikutelma ja saavu ajoissa paikalle
- ole kiinnostunut yrityksestä ja töistä, joita tarjotaan
- hyvä asenne ja motivaatio ovat tärkeitä
- jos jokin menee pieleen, älä selittele, vaan kanna vastuusi
- muista, että kyseessä on työyhteisö, jossa sosiaaliset taidot ovat välttämättömiä – menestys tulee yhteistyön kautta.
Lähde: Arttu Viljamaa
Lue myös
- Sini-Sofia löysi unelmiensa ammatin yllättäen: ”Rakastuin hitsaamiseen”
- Petteri opiskeli aikuisena uuden ammatin: ”Metalliala kärsii vääristä mielikuvista”
- Škoda Transtechilla työskentelevä Ville: ”Työssäni näen hyvin konepajan koko prosessin”
- Joseph Laku sai puskaradion kautta ensimmäisen työpaikkansa – ”Pomoni joutui piirtämään, koska yhteistä kieltä ei ollut”
- Yhdeksän kysymystä metallialan opinnoista – OSAOn Markus Seppänen vastaa
Tämä artikkeli on osa We<3metal-kampanjaa, jota BusinessOulu toteuttaa yhdessä metallialan yritysten sekä oppilaitosten kanssa. Kampanjalla on tarkoitus avata metallialan positiivisia puolia sekä herätellä työelämävalintoja tekevien mielenkiintoa alaa kohtaan.