Suoran EU-rahoituksen ABC klustereille ja yrityksille
OIA-yritysklustereiden kehittäminen ‑hankkeessa toteutettiin suoran EU-rahoituksen hyödyntämiseen opastava työpajasarja klustereille ja yrityksille.
Monet klusterit kamppailevat resurssiensa niukkuuden kanssa. Klusteritoiminta on usein projektivetoista, joten tulevaisuus on katkolla projektien ja hankehakujen aikataulujen mukaan. Käsitys on, että EU:ssa klusterit ovat merkittävässä asemassa mm. rahoituksen saamisessa. Suomessa kansallista klusteriohjelmaa ei ole. Näyttää myös siltä, että seuraavalla ohjelmakaudella hankerahoitus on hankittava suoraan EU:sta.
Näistä lähtökohdista klusterivetäjien yhteisissä klubitapaamisissa heräsi ajatus lisätä suoran EU-rahoituksen osaamista. OIA-yritysklustereiden kehittäminen ‑projektissa toteutettiin työpajasarja, jonka tarkoitus oli lisätä klusterivetäjien osaamista suoran EU-rahoituksen hyödyntämisessä. Ja tätä kautta myös kehittää klusterinsa tarjoamaa palvelua klusteritoimintaan osallistuville yrityksille.
Culmentor Oy:n toteuttamissa työpajoissa keskityttiin aluksi EU-rahoituksen perusteisiin ja mahdollisuuksiin. Toisena aihepiirinä käsiteltiin verkostoitumista ja partneriyhteistyötä konsortiohankkeissa sekä strategisten kumppanuuksien rakentamista ja yleensäkin EU-rahoituksen strategista hyödyntämistä klusterin toiminnassa. Lopuksi pureuduttiin onnistumiseen EU-rahoituksen haussa, eli miten laaditaan menestyksekäs hakemus kansainväliselle hankkeelle.
Työpajoissa läpikäydyistä asioista on koostettu tietopaketti klustereiden ja klusterivetäjien käyttöön. Lisätietoja “aapiskirjasta” pirjo.koskiniemi@businessoulu.com
Suoran EU-rahoituksen ABC yrityksille ja klustereille ‑työpajasarja oli osa OIA-yritysklustereiden kehittäminen ‑hanketta.
