Ekosysteemipalvelut
Paras innovaatiokumppanuus on tulevaisuuden osaamista ja yhteistä tekemistä. Rakennusaineeksi tarvitaan yhteisiä palveluita ja konkreettisia tapoja osallistua.
Verkostoissa vaikuttaminen
OIA-toimijat vaikuttavat laajasti omien kohdealojensa kansallisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. Rakennetaan yhdessä uusia yhteistyöverkostoja. Tule mukaan!
Uudet avaukset ja mahdollisuudet
Innovaatioallianssissa tunnistetaan etukenossa esim. digitalisaation ja datatalouden uusia mahdollisuuksia.
Tiedon välitys
OIA välittää tietoa niin ulkoa sisälle päin allianssin toimijoille kuin allianssin tekemisistä ja tuloksista ulospäin. Viestinnässä hyödynnetään kumppaniverkoston kanavia.
Osaamistarpeiden ennakointi
OIA selvittää yritysten lyhyen ja pitemmän aikavälin osaamistarpeita ja etsii tarpeita vastaavia koulutusmahdollisuuksia. Keinona on myös vapaana olevan työvoiman täsmäkouluttaminen yritysten tarpeisiin. OIA toteuttaa myös työnantajien ja oppilaitosten yhteisiä foorumeita, joilla vuoropuhelua käydään.
Hankkeistus
OIA:ssa hankkeistetaan kehittämistarpeet uusiksi, innovatiivisiksi hankkeiksi, joihin rakennetaan tarvittavat konsortiot.
Innovaatiotapahtumat
OIA:ssa toteutetaan avoimeen innovaatioon perustuvia haastelähtöisiä tapahtumia ja erilaisia työpajoja, joissa kehitetään uusia ratkaisuja.
Tuotekehityksen tuki ja kokeilut
OIA kutsuu yrityksiä kiihdyttämään tuotekehitystään yhdessä kumppaneiden kanssa. Yhteiskehittäminen lisää asiakasymmärrystä, saat tietoa mitä asiakkaasi haluaa. Yritysten käytössä ovat pilotointi- ja testauspalvelut sekä monenlaiset kokeilualustat ja kehittämisympäristöt. Kokeilun avulla tutkit mikä toimii ja mikä ei.
Ennakointi
Ennakointi auttaa tunnistamaan tulevaisuuden tarpeet. Liiketoiminnan ennakointitiedon tehokas hyödyntäminen pitää sinut askeleen edellä. Ennakointitieto tuo laajempaa ymmärrystä toimintaympäristöstä ja markkinassa tapahtuvasta kehityksestä