9 kysymystä metallialasta – ammattilaiset vastaavat
We love metal oli näyttävästi esillä Työntaitajiksi-tapahtumassa, jossa nuoret saivat tietoa työelämän eri puolista. Otimme selvää, mitä metallialalle pyrkivän kannattaa tietää etukäteen.
”Maailma on täynnä mahdollisuuksia. Mutta, mikä on se sun juttu? Mitä sinä haluat tehdä?”
Näillä sanoilla juontaja, BusinessOulun asiantuntija Sari Kauppila avasi Työntaitajiksi-tapahtuman Oulun teatterilla.
Nuorten ammatti- ja työelämätapahtuma Työntaitajaksi 2023 keräsi tammikuun viimeisenä päivänä paikalle peräti 2 200 kävijää – ja tarjosi niitä mahdollisuuksia oman urapolun suunnitteluun, työnhakuun ja ammatinvalintaan.
Nuoret saivat tietoa työelämästä ja eri ammateista myös juttelemalla suoraan työnantajien kanssa. Ammattikirjaston ”lainakirjat” eli eri aloja edustavat ihmiset kertoivat omista työuristaan ja arjestaan. Mukana oli noin 25 ammattikunnan edustajat.
Urakahvilassa kävijät saivat puolestaan kysellä esimerkiksi opinnoista, kesätöistä tai vaikkapa työhakemuksen tekemisestä. Lukuisat työnäytökset päivän aikana osoittivat konkreettisesti, mitä taitoja työelämässä tarvitaan ja miten niitä opiskellaan.
Teatterin käytävillä saattoi perehtyä esimerkiksi virtuaalihitsaukseen, yrttien maailmaan ja tanssivaan robottiin.
Metallialan konkarit äänessä
We love metal ‑kampanja näkyi vahvasti Työntaitajiksi-tapahtumassa. Aamupäivällä teatterin Pikisalissa järjestettiin paneelitilaisuus teemalla ”opiskelu ja uramahdollisuudet modernissa metalliyrityksessä”.
Oulun seudulla on kymmeniä metallialan yrityksiä ja täällä metallipajakonepajateollisuus tarkoittaa muun muassa robotiikkaa, pitkälle automatisoituja prosesseja, teknologia- ja tuotekehitystä, tarkkuusmekaniikkaa, asiantuntija- ja asiakaspalvelutyötä ja sopimusvalmistuksen loppuun hiottuja prosesseja. Opintopolkuvaihtoehtoja on useita ja alalle tarvitaan jatkuvasti uusia osaajia.
Metallialasta keskustelemassa olivat Mectalentin Hanna Ekdahl, Sähkö-Rantekin Juha-Matti Rantapää ja Joseph Laku sekä OSAOn Markus Seppänen. Poimimme paneelista kiinnostavimmat kysymykset ja vastaukset:
- Miten kuvailisit metallialaa kolmella sanalla?
”Ajankohtainen, kehittyvä, tekninen.” – Hanna - Mitkä asiat korostuvat opinnoissa?
”Tekemällä oppiminen, henkilökohtainen osaamispolku ja motivaatio.” – Markus - Miten alaa pääsee opiskelemaan?
”Yhteishaun kautta nuori pääsee ammatillisen koulutuksen ympyröihin. Sitten on paljon muitakin hakukanavia. Kaikille löytyy oma tapansa päästä OSAOlle opiskelemaan. Meille pääsee joustavasti ja ympäri vuoden.” – Markus - Miksi kannattaa suuntautua metallialalle?
”Jos haluaa haastaa itsensä, näissä töissä et ole ikinä valmis etkä tunne, että tässä ei olisi enää mitään opittavaa. Täällä on aina mielenkiintoisia työtehtäviä sekä asiakkaita, ja maailmankuva avartuu.” – Hanna - Millaisia tuotteita teillä tehdään?
”Meidän valmistamamme tuotteet voi päätyä vaikkapa ihmisen luun sisään tai kalloon kiinni. Tai satelliittiin tai lentokoneeseen. Tehdään aika paljon sellaista hightechia.” – Hanna - Miten palkka muodostuu?
”Palkkatasoon vaikuttaa työtehtävien vaativuus ja oma osaaminen sekä oma aikaansaannos. Palkkaan voi siis vaikuttaa itsekin ja hyvät suoritukset palkitaan.” – Juha-Matti - Mitä myyttejä alasta on?
”Klassinen myytti on, että tehtaalla ollaan naama rasvassa ja siellä on hirveä meteli. Remmit pyörivät ja ihmiset huutavat. Höyryä suitsuaa sieltä ja täältä. Mutta ei se kyllä sellaista ole. Meillä on hyvin siistit työtilat, koska se on työturvallisuusasiakin. Meillä esimerkiksi osa kokoonpanoista tehdään puhdastiloissa, joissa kontrolloidaan, miten paljon pölyhippusia sinne saa mennä ja siellä ollaan täydet suojavarusteet päällä.” – Hanna - Mihin kiinnität huomiota, kun palkkaat kesätyöntekijän?
”Työhaastattelutilanteessa ensivaikutelma on tärkeä. Olen rekrytoinut ihmisiä 30 vuotta, ja osaan jo nähdä, haluaako henkilö oikeasti töihin. Hänen oma kiinnostuksensa ja motivaationsa ratkaisevat.” – Juha-Matti - Miten kuvailet työtäsi?
”Mukava, hauska ja hyvä. Olen ollut Rantekilla 15 vuotta ja nyt valmistan sähkömoottoreita. Ennen kuin tulin metallialalle, työskentelin datanomina. Aluksi oli vaikeaa, mutta nyt olen oppinut paljon ja opin koko ajan lisää uutta.” – Joseph
Lue myös Josephin tarina:
Lisää kiinnostavia juttuja
- KL Mechanicsin Artun vinkit nuorelle työnhakijalle
- Sini-Sofia löysi unelmiensa ammatin yllättäen: ”Rakastuin hitsaamiseen”
- Petteri opiskeli aikuisena uuden ammatin: ”Metalliala kärsii vääristä mielikuvista”
- Škoda Transtechilla työskentelevä Ville: ”Työssäni näen hyvin konepajan koko prosessin”
- Yhdeksän kysymystä metallialan opinnoista – OSAOn Markus Seppänen vastaa
Tämä artikkeli on osa We<3metal-kampanjaa, jota BusinessOulu toteuttaa yhdessä metallialan yritysten sekä oppilaitosten kanssa. Kampanjalla on tarkoitus avata metallialan positiivisia puolia sekä herätellä työelämävalintoja tekevien mielenkiintoa alaa kohtaan.