Oulun ensimmäiset Yritysbrändilähettiläät kokoontuivat työpajan merkeissä
Oulun uuden Yritysbrändilähettiläs-ohjelman toiminta lähti käyntiin keskiviikkona 18. joulukuuta, kun kaupungin brändilähettiläiksi ryhtyneet yritysedustajat kokoontuivat ensimmäistä kertaa yhteiseen työpajaan.
Yritysbrändilähettiläs-konseptin ydinidea on kouluttaa Oulun seudulla toimivien yritysten erityisesti kansainvälisen myynnin ammattilaiset viemään yhtenäistä Oulun brändiviestiä mukanaan maailmalle. Toiminnassa mukana olevat lähettiläät edustavat eri yrityksiä ja taustoja, mutta he kaikki kohtaavat työssään jatkuvasti tilanteita, joissa pääsevät kertomaan ihmisille Oulusta.
Brändilähettilästoiminnan tavoitteena on tukea yrityksiä tarjoamalla heille tietoa, koulutuksia ja materiaaleja, joita he kokevat itse tarvitsevansa kertoessaan Oulusta asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen. Toiminnan olennainen osa tulee olemaan mukana olevien yritysten tarpeiden perusteella koottu päivittyvä infopaketti, jota yritykset voivat hyödyntää esimerkiksi houkutellessaan asiakkaitaan Ouluun.
Oulun brändi: pohjoinen, inhimillinen ja älykäs
Oulun ensimmäiset Yritysbrändilähettiläät ovat Timo Huotari Prometec Tools Oy:stä, Miia Ylikontiola Boogie Software Oy:stä, Aksu Lämsä JOT Automation Oy:stä, Mikko Kontio Peili Vision Oy:stä, Pasi Koskinen EXFO Oy:stä ja Otto Simola Fingersoft Oy:stä.
Ensimmäisen Yritysbrändilähettiläs-työpajan tavoitteena oli kartoittaa, mitä lähettiläät tietävät Oulun kaupungista ja kaupungin brändistä, mitä tietoa he hyödyntävät tällä hetkellä työssään sekä millaista tietoa he tarvitsisivat lisää.
Timo Huotari, Mikko Kontio ja Aksu Lämsä jakamassa ajatuksiaan.
Työpajassa kävi ilmi, että vaikka moni brändilähettiläistä ei osannut suoraan nimetä Oulun brändilupausta ”Asteen verran…”, he jakavat maailmalla ihmisille tietoa, joka on jo melko hyvin linjassa Oulun kaupungin brändin kanssa. Yhdessä oululaisten kanssa muutama vuosi sitten kehitetty brändi nojaa kolmeen ydinasiaan: pohjoinen, inhimillinen ja älykäs.
Yritysbrändilähettiläiksi ryhtyneet kansainvälisen myynnin ammattilaiset kuvailivat kertovansa asiakkaille ja yhteistyökumppaneille muun muassa Oulun pohjoisesta sijainnista, luonnosta, vuodenajoista, korkeasta elämänlaadusta, yhdenvertaisuudesta, huippuluokan teknologisesta osaamisesta sekä kaupungista lähtöisin olevista menestysyrityksistä.
Myös Oulun perheystävällisyys ja niin sanotun pienisuuren kaupungin ominaisuudet nousivat esille.
– Kerron asiakkaille, että Oulussa on kaikki mitä tarvitset, mutta ei liikaa. Oulussa yhdistyvät mielestäni korkeakoulukaupungin ja perhekaupungin parhaat puolet, Peili Visionin Mikko Kontio totesi.
Lisätietoa materiaaleista, tapahtumista ja kulttuuripääkaupunkivuodesta
Yritysbrändilähettiläistä osa oli joskus käyttänyt kaupungin sivuilta ladattavaa tai BusinessOulun kautta saatua Oulu-aiheista markkinointimateriaalia työssään, mutta osalle tällaisen materiaalin olemassaolo tuli yllätyksenä. Koottu tietopankki sopivista materiaaleista koettiinkin hyödyllisenä tulevana kehityskohteena.
Lisää helposti löydettävissä olevaa informaatiota kaivattiin myös muun muassa Oulun tapahtumista, nähtävyyksistä, aktiviteettitarjonnasta, varattavista kokous- ja tapahtumatiloista sekä muista asioista, jotka helpottaisivat ulkomaalaisten asiakkaiden vierailuohjelmien laatimista.
Otto Simola, Miia Ylikontiola ja Pasi Koskinen kertomassa, mitä tekevät tällä hetkellä Oulussa vierailevien asiakkaiden kanssa.
Työpajassa puhuttiin lisäksi Oulun hienosta kulttuuritarjonnasta ja tulevasta Euroopan kulttuuripääkaupunkivuodesta. Lähettiläiden kokemusten mukaan Euroopan muissa maissa Oulun kulttuuripääkaupunkivuosi 2026 herättää paljon kiinnostusta.
– Kulttuuripääkaupunkivuosi kiinnostaa selvästi etenkin Euroopassa. Me oululaiset emme oikein edes ymmärrä sen potentiaalia, Prometecin Timo Huotari kertoi.
Yksi Yritysbrändilähettiläs-toiminnan tämän hetken kulmakivistä onkin tuottaa lähettiläille kulttuuripääkaupunkivuodesta tietoa, jota he voivat levittää maailmalle.
Timo Huotari ja Mikko Kontio keskustelemassa Oulun brändistä BusinessOulun kaupunkimarkkinoinnin yhteyspäällikön Johanna Kamusen kanssa.
– Olen asunut Oulussa jo parikymmentä vuotta enkä ole muuttamassa täältä pois. Tuntuu hienolta, että tällaisen mahdollisuuden kautta voi nyt itse olla mukana auttamassa ja kehittämässä kaupunkia, totesi Miia Ylikontiola Boogie Softwarelta.
Nyt alkanutta Yritysbrändilähettiläs-toimintaa tullaan kehittämään edelleen vuonna 2025. Mukaan mahtuu vielä lisää konseptista kiinnostuneita viennin, myynnin ja markkinoinnin ammattilaisia. Mikäli olet kiinnostunut kaupungin brändilähettiläänä toimimisesta, ilmoita siitä meille tämän linkinkautta.
Lisätietoja: Johanna Kamunen, johanna.kamunen@businessoulu.com, p. 050 4328873
MegaMatchmaking on yksi Suomen suurimmista rekrytointitapahtumista. Se kokoaa jälleen yhteen työelämän eri osapuolet. Tapahtuman pääpuheenvuorossa kuullaan valmentaja ja toimittaja Anna Perhon ajatuksia ja havaintoja työelämästä.
Rahalaitoksen vertailussa Oulu todettiin opiskelijalle elinkustannusten suhteen edullisimmaksi yliopistokaupungiksi. Vertailussa mukana olivat Oulun lisäksi Vaasa, Jyväskylä, Joensuu, Turku, Rovaniemi, Tampere ja Helsinki.
Normandian maihinnousun 80-vuotispäivän kunniaksi Ranskan Le Havreen matkannut M/S Alpo miehistöineen on palannut takaisin kotisatamaansa Oulun Toppilaan.
Arctic Summer Programme, Oulun ylipiston uusi kahden viikon mittainen kesäkoulu, järjestetään ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Kesäkouluun odotetaan opiskelijoita ympäri maailmaa.
Saksalainen lentoyhtiö Lufthansa ilmoitti heinäkuussa aloittavansa suorat reittilennot Münchenin ja Oulun välillä joulukuussa 2023. Ensimmäinen lento laskeutui Oulun lentoasemalle 16.12. ja Saksasta saapuneet matkustajat otettiin vastaan juhlallisin menoin.
Suunnittelija Anne Paso on saanut liikematkoillaan etenkin Japanissa nauttia harvinaisista tunnelmista. Toisinaan Lovi-yrittäjän olo on ollut kuin rokkitähdellä.
Saksalainen lentoyhtiö Lufthansa aloittaa suorat reittilennot Münchenin ja Oulun välillä 16. joulukuuta 2023. Lennot operoidaan keskiviikkoisin ja lauantaisin.
International House Oulu kokoaa yhden katon alle kansainvälisille asiakkaille suunnattuja ohjaus- ja neuvontapalveluja yhden luukun periaatteella, kertoo koordinaattori Rikupekka Leinonen.
Oululaiset saivat äänestää helmikuussa, mikä olisi heidän mielestään sopivin sijainti kaupunkikirjaimille. Kirkkaasti eniten ääniä keräsi yksi kohde – Hupisaaret.
We love metal oli näyttävästi esillä Työntaitajiksi-tapahtumassa, jossa nuoret saivat tietoa työelämän eri puolista. Otimme selvää, mitä metallialasta kannattaa tietää etukäteen.
aailman onnellisin opiskelija -kurssi lanseerattiin oululaiseen korkeakoulumaailmaan. Näin tehtiin vastuullisuusteko ja alettiin pitää ääntä itsetuntemuksen ja itsensä johtamisen tärkeydestä opiskeluhyvinvoinnin kannalta.
–Työelämässä me uraudumme aika helposti tekemään asioita aina sillä totutulla tavalla. Me voisimme paljon rohkeammin kokeilla uudenlaisia tapoja tehdä asioita, sanoo työpäivämuotoilija Aku Varamäki.
BusinessOulu on käynnistänyt We <3 metal -kampanjan, jolla on tarkoitus avata alan positiivisia puolia sekä herätellä työelämävalintoja tekevien mielenkiintoa alaa kohtaan.
Oulussa toimivan tarkkuusmekaniikan huippuasiantuntija Mectalentin osaamista voi löytää niin kaukaa avaruudesta kuin syvältä valtameren uumenista. Asiakkailleen tuotteita ideasta sarjatuotantoon asti tarjoavalle täyden palvelun talolle hitsaus on pieni mutta erittäin tärkeä osa osaamista.
Kun koronapandemia heitti kapuloita Jussi Hemmilän työnhaun rattaisiin, päätti hän hakeutua opiskelemaan OSAOon levyseppähitsaajaksi. Omatoimisesta opiskelusta pitänyt Jussi suuntaa työelämään taskussaan levyseppähitsaajan paperit ja vakituinen työpaikka.
Opiskeleeko maailman onnellisin opiskelija Oulussa? Kyllä, kun asiasta kysytään uuden kurssin keulahahmoilta Henrietta Karjalaiselta ja Lotta Leinoselta.
Unelmatyön voi löytää yllättäen. Näin kävi oululaiselle Sini-Sofia Trastille, joka ei voisi nyt kuvitellakaan mieluisampaa ammattia itselleen. – Rakastan työtäni hitsaajana. Olen onnekas, että pääsin kokeilemaan hitsausta.
Sosiaaliset taidot, uteliaisuus ja avoin asenne kaikelle. Näistä ominaisuuksista on ollut paljon etua työssäni, sanoo projekti-insinööri Ville Mäntylä.
bora Oliveira, 34, on kotoisin Brasilian suurimmasta kaupungista São Paulosta. Tällä hetkellä hän opiskelee Oulun yliopistossa englanninkielisessä Education and Globalisation -maisteriohjelmassa. Aiemmin hän on opiskellut kielten ja kirjallisuuden opettajaksi sekä kulttuurin ja koulutuksen jatkotutkinnon.
Bangladeshista kotoisin oleva Sharmin Farah työskentelee markkinointipäällikkönä oululaisessa Visidon-yrityksessä. Hän muutti Ouluun vajaat viisi vuotta sitten. Oulu Talent Hub haastatteli häntä asumisesta ja työskentelemisestä Oulussa.
Tamara Louis, 30, työskentelee suunnittelijana Uki Arkkitehdeillä. Hän tuli Ouluun Venäjältä syyskuussa 2012. Louisilla on kaksoistutkinto rakennustekniikassa ja tällä hetkellä hän opiskelee arkkitehtuuria. Oulu Talent Hub kysyi, mitä Tamara Louis ajattelee asumisesta ja työskentelystä Oulussa.
Laadukkaan opetuksen lisäksi oululaisena korkeakouluopiskelijana saat nauttia ensiluokkaisesta elämästä. Lue, miksi Oulu on maailman paras paikka opiskelijalle.